12.6.2000 Helsinki
(se sama vanha kusipää (Osa 2.1))
Joku oli tehnyt pahvisen läpykän jossa luki "SOITTAKAA
MAANANTAI!" Yksi a:kirjaimista oli ympyröity anarkiatyyliin.
Maanantai ja sitten siihen anarkia...jotenkin minua huvitti.
Ja kun siinä sanassa noita a:kirjaimia riittää niin miksi
juuri siihen yhteen... Toisaalta olisi se hemmetin typerän
näköistä ollut jos jokainen a olisi ympyröity. Näin.
Lopulta he "heittivät", paremminkin ojensivat sen Tuukalle,
joka keskeytti toimensa nostaakseen plätyn rumpujen viereen.
Ilmiömäistä. Joku sanoo vaan hänen nimensä ja hän toimii
heti. Sitten hän vilkaisee mitä lapussa lukee, hymyilee ja
palaa toimiinsa. Episodi tuntuu...unimaiselta, epätodelta.
Samanlaisen unenomaisen tuntemuksen taisi saada sen tyyppi
joka pomppi siinä jossain välissä lavan reunastalle massasta
ja kukaan ei ollut häätämässä sitä pois. Siinä se vähän
tarkkaili ympärillä olevaa meininkiä ja pomppas takas ennen
ku kukaan oli sitä sieltä ottamassa alas. Tuntu vähä varmaa
yliluonnolliselta, että noi helposti siitä mentii...ja sit
siinä lavalla. Eihän sitä hetkessä sulata edes
mikroaaltouuni.
Neitokaisen vieressä oli tällaista hieman nuorempaa polvea
ja yritimme siinä pitää vhän ettei niitä murjottais.
Sitten yksi niistä ei kestäny olla siinä. Kamalasti sureeti
sen puolesta.
Tarjouduin ottamaan fotoja taaempien puolesta kun siinä
edessä olin, mutta tyypit ottivat mieluummin sitten itse sen
mitä saivat.
Neitokainen räpsi niin innokkaasti kuvia että filmi loppui
heti alkuunsa.
En pystynyt pomppimaan kunnolla tai moshaamaan
takakenotavallani kuten olen tottunut. Väkeä oli sen verta
että tilaa ei saanut vaan tarpeeksi aikaiseksi...tai sen
mikä sai oli siinä vaan punaisen minuutin ja senkin sai
tuntea jossain rankasti. Kaikella on hintansa.
No keikka oli kyllä sellainen että ei siinä ihmeempiä kyllä
olisi tarvinnutkaan pogota...
VIELÄ KERRAN/0010 aikana katseeni, joka oli harhaillut
erittäin paljon taivaalla näkyvissä pilvissä joko tapahtuman
ajan, keskittyi korkealla liitävään harmaalokkiin. Se
kierteli ja kaarteli. En ole varma mistä se tuli...0010
kolahtaa toki aina,mutta...pari mustaa kyyneltä vieri alas
pitkin poskiani siinä välissä. Ja minä olin jälleen jossain
niin kaukana muualla. Vaikka olin kuvittelut että tämä olisi
juuri se paikka jossa haluaisin olla.
Sitten tuli varsinainen ilopilleri SILMÄMUNA, ja
Wirtaseltakin lähtee pikkutakkia pois.
Sitten tyypit irrottavat piuhat, osa kantaa soittimensa
taakse mukanaa ja osa ei.
Tyypit näkyvät verhon takaa ja encore on ilmeinen.
Eipä porukka jaksa vielä edes oikein huutaakaan tai mitään -
miksi turhaan, tuleehan ne kuitenkin.
Luonnollisesti, Wirtanen kiittää, tosin vielä tavallista
vähäsanaisemmin että sai tulla jälleen lavalle ja MITÄ VAAN
tykittää.Heitän Tuugelle sen tulppaanin, ksoka en
tykkää mennä hihuilemaan backstagelle, enkä usko
sitä saavani tilaisuutta muutenkaan enää antaa. Tämäe
i huomioi sitä ollenkaan. Ystävällinen järkkäri
pysäyttää T-Demon-N:n. Tuukka on varsin hämmentynyt ja
olettaa tämän ekrtovan että jokin on vialla...tämä
näyttää heittämääni tulppaania. Tuukka katsoo
kysyvästi miestä ja tämä näyttä kädellään uudelleen
että nosta se varmentavasti. Tuukka kohauttaa olkapäitään ja
pujottaa tulppaanin kaiuttimen rikkonaiseen verkkoon.Perään
PIISKAA,tauko"Näyttäkää minulle tänään voimanne Helsinki" -
räjähtävä, sirkkelit lahkeiden välissä kerto. Ja pois.
Tulppaani lepää kaiuttimessa ilman ainuttakaan terälehteä.
Ne lojuvat lattialla.
Nyt se huuto sitten vasta lähtee. Bändi ei tule.
Loputla kun möläkkä ei lopu juontaja tulee varmistamaan
yleisölle että se on loppu nyt.
Väki kaikkonee ja toimimme jälleen narikka palveluna.
Nostamme myös omamme pois ja minä lyhistyn aitaa vasten
makaamaan. Se arkkienkelijärkkäri tulee siihen. Neitokainen
toteaa "Se on kuollut."
Järkkäri hymähtää ja minä hymyilen tälle takaisin.
Kiittämättä jää silti,vaikka hän oli mielestäni
yliluonnollisen hyvä persoona.
Keikka ei ollut kovin hyvä, mutta se oli jo arvattavissa.
Muut tosin pitivät siitä sitäkin enemmän.
Bring me an angel from above, I'm afraid I'll never get to
heaven.
"En minä vielä." Ponnistan ylös varusteineni ja suuntaamme
kohti katuja. Pompin autotielläkin. Levitän käteni ja voin
kulkea näin rauhassa. Kuinka täyttävä tunne. Kaupunki on
nukkuu. Ja minä en voi olla pitkään laulamatta...
No tiedän että huomenna...taas kutsuu mua Tuusula.
| 
