12.6.2000 Helsinki
(se sama vanha kusipää (Osa 1.3))
Oi, jos sulle voisin antaa kaikkein kauneimman
Tämän maailmani pallon valtavan
Mutta enhän sitä tee, pieni kukka riittänee
Siellä hän seisoo. Hänen ympärillään ei ole edes ketään
pyytämässä nimikirjoitusta. Kävelen vesipulloni kanssa St.
Pucchin läheisyyteen ja ojennan tulppaanin tälle kumartaen.
Katson häntä suoraan (sinisiin, ellei muistini temppuile
jälleen) silmiin ja alankin tuijottamaan niihin melkein
hypnotisoituna. Ennen kuin Sippi ehtii sanoa kiitosta, kysyn
voisiko hän heittää kukat myös Wirtasen akan pojalle ja
Tuugelle. Samalla yritin kiskoa katseeni irti hänen
silmistään.
Tämä vastaa että tuskimpa Tuukkaa tulee sen kummemmin ennen
keikkaa nähtyä ja hän saattaisi unohtaa kuitenkin.
"Lisäksi olis varmaan mukavempi jos itse antaisit", sanoo
hän neuvovalla, rauhallisella & lämpimällä äänellä. Itse
asiassa sellaisella millä vanhemmat puhuvat lapsilleen.
Hymyilen mielessäni, mutta puuskadan sen sijaan "No olishan
se niin, jos ne jostain kiinni sais." Saan viimein katseen
irrotettua noista tinkimättömistä silmistä ja lasken sen
asfalttiin.
Hän on katsoo minua kuin odottaen että sanoisin jotain.
Näin ei käy.
Hän kävelee autolleen, avaa takaoven, siirtää tulppaanin
kädestä toiseen ja asettaa sen auton keskiosaan, niin että
minusta tuntuu ikään kuin hän varmistaisi minun näkevän
ettei kukkaa heitetä ainakaan ihan heti menemään.
Sitten auto syö miehenkin ja ovi sulkeutuu.
Olen kuin jäätynyt paikoilleni ja tuijotan mustaa autoa,
joka tuo minulle mieleen ruumisauton ennemmin kuin
limusiinin, mutta taidan kuitenkin tuijottaa enemmänkin
tuota yhä niin kaukaista hahmoa tumman lasin takana.
Minä vain seison kymminisen metrin päässä.
Kukaan ei ole koputtamassa lasiin tai häiriköimässä millään
tavalla, joskin pari uteliasta silmäparia parveilee ikkunan
läheisyydessä.
Minusta hän näyttää niin kovin surulliselta tuolla
takapenkillä. Tämä ehkä vaan johtuu siitä mitä mielikuva
hautajaiset tuo minun päähäni. ( Ei Kuolema sinänsä. En
rehellisesti näe sitä lainkaan surullisena. Kauniina. Okay,
kuolema ei ole hyvä tai paha, ruma tai kaunis. Se vain on.
Minä pidän sitä silti kauniina.)
Luultavasti hän löytää autostaan rauhan (tosin vaikka joskin
auto on varjossa on siellä silti varmaan kuuma kyllä olla)
. Siellä hän voi miettiä ja olla ihan rauhassa. Tai vain
olla. Yksin.
Yksinolo tekee välillä kaikille hyvää.
Tuijotteluni tuon mustan lasin tuolle puolen alkaa tuntua
liian ahdistelevalta ja kiskaisen itseni liikkeelle.
Käännyn kävelläkseni takaisin kuuntelemaan Vilkkumaata,
huikkaan jotain rastapäälle. Tämä ei reagoi mitenkään.
Sitten huomaan hahmon (enemmän en 1 ½v. laseillani nää)
"erittäin luksaalisella" backstagella aidan vieressä hahmon
ja toisella puolella edellä mainittua hahmoa lyhyempiä
hahmoja. Pari ratasta kääntyy päässäni ja kävelen virnistäen
ikään kuin tuoden itselleni lisää toivon kipinää sinne.
| 
