Kotisivu

1.4.2000 Helsinki (se sama vanha kusipää (Osa 4)) I wish I was like you. Easily amused. Apulanta palaa lavalle ei kerran, vaan toisenkin. Niin, siinä sitten kuultiin Mitä kuuluu sekä pienenä loppuvetona, jolloin lumoava hiljainen odotus täytti salin hieman tutunoloinen kipale...tai melkein koko kipale. Tietäväisempi HENKKA näköjään nimesi sen Smoke On Wateriksi. Veri intrestink. Maanantaina ei kuultu, vaikka minä sitä taas huusin. Parempi kuitenki varmaan vaa ku ei tule. Sillä kuitenki oma suuri arvonsa ja gegel...se arvo kenties pilaantuis. (Niin minä en ole koskaan ollut hyvä selittämään asioita.) Ystävällinen enito kamuineen oli kadonnut vierestäni jokin aika sitten, koska hänenkään mahalleen gege teki tiukkaa. Myöhemmin kuulin, että onneksi hänkään ei kuitenkaan oksentanut...=0D Pian eturivi olikin täynnä sinne takaa jyränneitä ihmisiä, joista vieressäni oleva rakasti suuresti voimakasta ilmakitarointia. Olkapääni ei siitä kovasti pitänyt, mutta kipu on ystävä. I don't wanna fight tonight.On se kuitenkin aivan eri asia oletko sinä siinä ensimmäisessä rivissä vai takana.(Siis, kummallakin on omat puolensa. Mikään ei oo mustvalkoista ilman harmaan sävyjä.) Noidanmetsästäjä taitaa nyt ilmeisesti sitten pysyä virallisena tissiposki-piisinä, jonka aikana sopivan iän saavuttaneet voivat käydä oluella tai kusella. (Saman makuista ainettahan kummassakin erittyy...=0) Hölmöistä hölmöin ei vieläkään kohdannut vertaistaan. Mielestäni tuon tittelin olisi voinut saada joku aivan toinen kipale, mutta I don't care that much. Ilmeisesti Apulanta oli syystäkin ylpeä itsestän ja yleisö palkittiin myös sälällä. Loppujen lopuksi Toni mytysti biisilistan ja heitti sen jonnekin etuvasemmalle ja Sippi luovutti rumpukapulan. Se taas meni vieressäni olevalle neitokaiselle...tai hän jäi kamppailemaan siitä erään toisen neidon kanssa. En minä tiedä olisinko minä halunnutkaan olla siinä riuhtomassa, vaikka olishan se toisaalta ollut aika WAA saada joku Simon kapula. No joo. En mä kyllä tykkää ottaa, jos ei voi antaa. Sitten töllöist alko tulemaan Finnhits karaoke ja joukon hoilatessa sieltä alkanutta kipaletta huojuin portaita pitkin kohti alakertaa. Poikki ja pinoon vaan. Joku siellä takananikin huomasi miten Viva la Plastik- paita oli liimautunut hiellä kiinni minuun ja sitä tippui hitaasti maahan minusta norojen valuessa alas otsaltani. Hiki on yksi elämän eliksiireistä. Sitten on kyyneleet ja veri. Joo joo, valo riittää kyllä. Gegekuvia en saanut. Kerrankin filmi oli alivalottunut! Olisi pitänyt olla 400. Normaalisti minulle kun käy niin kuin HIM:ille, ylivalottuu koko paska. Ei mua paljon haittaa. Don't worry, be pöpi! Siinä sitten rastapään luokse puodille. Mietin hetken pyytääkö vielä kolmatta AL-kaulakorua, jonka voisin jälleen hävittää, mutta huomatessani rahatilanteen tyydyn sitten vaan siihen Wirtasen naaman koristamaan paitaan. Ainoastaan vähän harmittaa kun ei nytten sitten ole Plastik Carea, mutta aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta. (Vittujako tuollaisellakaan materiaalisella mannalla on väliä.) Kysäisen vielä Tampereen gegestä toivonkipinä vielä loistaen silmissäni. Rastapää vastaa varsin auttavaisesti ja ymmärtäväisesti. Aivan mahtava persoona. Kuolisin milloin vaan hänenkin puolestaan. (I would die for anyone.) Myös ystävällinen narikkamies (jolla oli aivan häikäisevä Plastik-paita... Siinä oli koko Kolme Muskettisoturiamme yhdessä. Ei kuulemma saa ostettua mistää.) osaa asiansa ja saan päästyäni tiskille tavarani varsin nopsasti. Kiitän ja poistun ulos viileään ilmaan, vetäen aluksi kehkoni täyteen raikasta ilmaa jota edes röökaajat eivät voineet riistää minulta.*jee jee* Hetken ajattelen jäädä odottelemaan rauhassa keikkadösän viereen, mutta sitten tajuan ettei siinäkään ole mitään intoa. Lisäksi en minä ole koskaan ollut tunkemassa backstagellekaan. (Se kyllä johtuu siitä että ole helevetin ujo ja erittäin yksinkertainen [lue:tyhmä] yksilö.) Toisinaan on helpompi kun antaa painovoiman tehdä työ. Siltikin...täytynee myöntää että jonkinlainen kaipuu on tätä vaarallisempaa AL:ää kohtaan. Sitten kävelen hetken katuja hoilaten Blackbirdiä etsien puuta missä nukkua. Mutta pienen matkan päästä löytyykin sellane lastenleikkiaitaus. Ja ihmeitä on! Sillä leikkitarhan portissa ei ole sen kummenpaa lukko systeemiä. Roikun sitten siinä sopivasti gegen lopuksi keinussa pää alaspäin pari tuntia katsellen tähdiksi kutsuttuja aurinkoja miettien (e.t.:itäkin) ei mitään ja kaikkea. Nuhan siitä tietysti kyllä sai, mutta joillekin asioille ei voi määritellä hintaa. Blackened is the end.