16.4.1999 Jämsä
(Selina )
Jämsän Paviljonki 16.4., trilogian viimeinen osa.
Idea lähteä Jämsään Paviljongin keikalle oli helpommin
sanottu kuin tehty. Koko paikka oli kuin salaisista
kansioista: yhteystietoja ei saanut mistään ja kukaan ei
tuntunut koskaan edes kuulleen koko mestasta! Pienen netti-
surffailun ja muutaman puhelinsoiton jälkeen saimme vihdoin
viimein ajo-ohjeet. Keikkajärjestäjälle tuotti runsasta
hupia, kun kerroin olevamme Helsingistä. Tuli hiukan
fanaattinen fanifanifani-olo...
Saavuimme paikalle (varmasti) ajoissa, eli abaut neljältä
(!). Järkkäri ei ollut uskoa silmiään, "nytkö niitä jo
alkaa tulla..." (Siperia opettaa; viimeksi ovet avattiin
pari tuntia ennen ilmoitettua ja jäimme kuin nallit
kalliolle.)
Saatuamme osaksemme epäileviä katseita ja vakuutuksen, että
paikalle ei tosiaan tarvitse saapua kuin vasta kahdeksalta,
päätimme käydä vähän einestämässä. Mielessä välkkyi
kuitenkin kauhukuvia "kymmenistä" busseista, jotka varmaan
parhaillaan purkivat kiljuvaa lastiaan Paviljongin
parkkipaikalla, joten kiidimme jo seitsemältä takaisin
varmistamaan asemamme. Onneksi nyt paikalla oli jo
muitakin...
Kummastelimme, kun kello lähestyi jo kahdeksaa ja porukka
oli kovin rauhallista, ylipäätään paikalla ei ollut vielä
varmaan sataakaan ihmistä. "Maalla otetaan lungisti",
luulimme, mutta totuus lienee, että heillä oli vain
parempaa tietoa levymyynnistä ja muista systeemeistä. Ovien
avauduttua nimittäin "syöksyimme" sisään ja pistimme heti
tutkan päälle - turhaan. Lopulta - puolitoista tuntia
myöhemmin - Sepi tuli kuin joulupukki salkkunsa kanssa ja
ryhtyi jakamaan joka-fanin-unelmaa.
Bailukansan ikärakenne oli (onneksi) hiukan vanhempaa kuin
Riihimäellä, emme tällä kertaa olleet ainoat "vanhat" (19-
ja 26-v...). Meno oli rentoa ja ihmiset jorasivat, vaikka
sali ei ollutkaan ihan täynnä. Discobiitin jälkeen lavalle
vaappuivat "lämppärit", 'MC K & Co'. Liekö Samin ansiota
tämä uusi suuntaus...
Homma oli nyt viety askelta pidemmälle kuin viimeksi, eikä
välttämättä parempaan suuntaan. (Allekirjoittaneen
mielipide.) Toisaalta, ensimmäisellä kerralla se oli uutta
ja ihmeellistä ja ehkä siksi ns. parempaa, mutta kyllä
makealla kitaroinnilla ja hyvällä biitillä oli osansa
asiaan! Sipen tykittävä komppi ja Tonin siistit riffit oli
nyt korvattu teknojumputuksella ja vaikka homma oli ensin
ihan jees, alkoi se muutaman biisin jälkeen jo
kyllästyttää.
Oli silti hauska huomata, että Tonilta räppi sujuu; Sami
voisi vielä hiukan laajentaa repertuaariaan siitä
motherfucka:sta. Jäämme odottamaan maailman valloitusta...
Sinänsä siistiä, kuinka Apulanta mukautuu yleisöönsä,
ikärajattomilla keikoilla "Very Special Guests" on loistava
lisämauste ja uppoaa kansaan kuin kuula otsaan!
Jäppisten poistuttua pesemään naamansa jatkui taas
hytkyminen tanssilattialla, mutta pian alkoikin jo tuttu
esiintulo-tekno ja sen myötä uroot astelivat stagelle.
Olin päättänyt tällä kertaa jättää ryysäämisen muille ja
pysytellä taaempana, mutta eihän siitä mitään tullut. "001"
kajahti/räjähti ilmoille ja se oli menoa... Pian sitä
huomasi olevansa taas tutulla paikalla lähellä lavaa.
Ilmapiiri oli edellisiin kokemuksiin verrattuna ehkä hiukan
kireä, pari tyttöä alkoivat tosissaan mätkiä toisiaan
tapellessaan paikasta hien-kantaman etäisyydellä Tonista.
Missä oli yhteinen "pidä-kivaa-ja-anna-muidenkin-elää"?
Yleisesti jengi pogoili varsin reippaasti, mutta onko
näillä lapsilla huono kunto, vai miksi se pomppiminen aina
lopahtaa? (Ei ole tarkoitus kuulostaa valittajalta; keikka
oli räjähtävä ja meno katossa! Näissä fiilareissa ei voi
tajuta, kuinka joskus on saattanut jättää yhdenkään Apis-
keikan väliin. Niihin jää koukkuun!)
Biisilista oli se sama (vanha mutta toimiva), pankin
räjäyttivät varsinkin "Mato","Mex-Tex Cowboy","...silti
onnellinen" ja nostalginen "Piiskaa". Uuden levyn sanat oli
opeteltu kotiläksynä ja laulu raikasi!
Päätimme Apulanta-kiertueemme (kolme(!) keikkaa kahdessa
viikossa) toistaiseksi Jämsään. Jos keikkoja pitäisi
kuvailla, niin Tava oli ehdottomasti Asenne-, Riihimäki
rutiini- ja Jämsä fiiliskeikka. Ainakin minusta
Paviljongissa bändin pojilla oli rennosti hauskaa ja hyvä
fiilis, mikä kyllä välittyi lattialle!
Oli muuten tosi kiva huomata, että ainakin lyhyen jubailun
perusteella Sipe on juuri niin reilu tyyppi, mitä
haastattelujen perusteella olin kuvitellut. Tuukkakin
sosialisoi ennen keikkaa rennosti yleisön joukossa, mikä
oli varmaan monen fanitytön viikon kohokohta. Toni taas
kuoriutui keikan jälkeen kuorestaan (ja housuistaan...) ja
oli YLLÄTTÄVÄN rento...
Jämsän keikan hurmos säilyy mielessä pitkään, kotimatkakin
tuli ajettua aivan haltioituneena. (Ei se Jämsä muuten niin
kaukana ollutkaan...) Kokonaisuutena päivä oli loistava
emotionaalisine jännitteineen ja satsauksineen (toiveet
täyttyivät...), mutta muutamat lisäbonukset tekivät siitä
unohtumattoman. Pitäisiköhän sinne Rantarockiinkin
raahautua, jos siellä kerran tajunta räjähtää..?
Nyt on maksimi-tunnelatauksen jälkeen taas eräänlainen
tyhjä olo, kun "se" on ohi. (Lapin keikat ovat kyllä jo
vähän liian kaukana, eli pitänee tyytyä nauhoitteisiin.)
Eipä voi muuta kuin päivitellä, että on se Apulanta vaan
rautainen live-akti... KIITOS KUNDIT!
PS. Varokaa tapiiria...
| 
