10.4.1999 Riihimäki
(Hakki )
Kyllä, voin sen myöntää: APULANNAN keikoilta hankittuun
adrenaliinipläjäykseen jää totaalisesti koukkuun!!! Niinpä
lähdin taas hakemaan elinehtoani, tällä kertaa Riihimäen
urheilutalolta. (Niin, Apiksen diggailu vaatii rahaa ja
hermoa, ainakin kun asuu Lahdessa ja kun Apis ei jostain
käsittämättömästä syystä heitä siellä tällä kiertueella
yhtään keikkaa!!!)
Olin kyseisenä iltana ensimmäistä kertaa itse Riihimäen
keskustassa, ja meno oli tavattoman köyhää. Vaeltelimme
serkkuni kanssa tunnin vailla päämäärää, kunnes vihdoin
meitä vastaan käveli joku, joka osasi neuvoa reitin
määränpäähämme.
Perillä (klo 20.20) saimme kuulla, että levyt olivat menneet
heti kun ovet avautuivat, ja vieläpä vartissa! Syletti. Ja
paljon. Tunnin sisällä saimme suggeroitua itsemme yli tästä
pettymyksestä, ja siirryimme salin puolelle. Kaikkeahan ei
silti ollut vielä menetetty, sillä itse keikka oli vasta
edessäpäin!
Hyvää kannattaa odottaa, sanotaan. Se oli totta tälläkin
kertaa, ja kun Apis vartin maanittelun jälkeen vihdoin
syöksyi lavalle (klo 22.15), tuntui kuin yleisö olisi saanut
epäinhimillisen vaihteen päälle: Mylvintää, kirkumista,
pogoilua, tönimistä... Keikkafiilistä!
Vaikkakin olen itse täysi-ikäinen, ei keikkojen
teinimeininki tunnu kovinkaan ahdistavalta. Jos ei kestä
puristusta ja meteliä, voi pyörittää levyjä kotona.
Keikoille tullaan kuitenkin hakemaan sitä euforista oloa,
jonka vain Apiksen lava-akti voi saada aikaan.
Tutut kappaleet seurasivat toisiaan, ja vuorovaikutus
yleisön ja orkesterin välillä toimi. Ainoa mitä jäin
kaipaamaan, oli hallaa-ep:n kappaleet, esimerkiksi Unenkansa
olisi ollut todella kaunis lopetusraita.
Apiksen keikassa oli taas vain se vika, että se päättyi
liian nopeasti. Tuntui kuin 50 minuuttia olisi kulunut
siivillä. Hauskaa oli kuitenkin, ja loppupelissä kaiken sen
vaivan arvoista.
Lavuaarista-levyn metsästys jatkuu... Ehkä Perniöön, ehkä
Lappeenrantaan. Varmaa on, että vieroitusoireeni alkavat jo
kolkuttaa ovella. 'til next time!
| 
