Laura, 2003-06-21 Rauma, Raumanmeren juhannus

Liityn Raumalla juhannusta juhlivaan kansaan vasta lauantaina. Nyrpistelen nenääni ohittaessani keskitysleiriltä lemuavan leirintäalueen, väistän kaivinkonetta joka peittää hiekalla valtavaa mutalätäkköä sekä ohitan karaoketerassin jolta kajahtaa: "Hei hei hei hei mitä mitä kuuluu kuuluu..." Nii-in, opetelkaahan pojat laulamaan tahdissa, muuten kaikki on ok. Matkani jatkuu kojuilta eteenpäin Suomen Ibizan rantahietikolle palmujen katveeseen ja edelleen päälavan tuntumaan. Scandinavian Music Group on jo lopettelemassa vaikkei kuuntelijoita ole edes paljoa ehtinyt paikalle. Simo Frangén tulee ilmoittamaan puolen tunnin roudaustauosta ja jään nauttimaan auringosta ja pian jatkan beachilla jammailua Vilkkumaan Maijan musiikin tahdissa. Nälkähän siinä odotellessa tulee, joten lähden hankkimaan ravitsevaa festarisapuskaa, jotten auringon paahtamana olisi tuupertunut ennen iltaa. Olivat taas järjestäneet kaikkea kivaa oheispuuhaa kuten aiemminkin, mutta tänä vuonna en raaski maksaa 50 euroa benjihypyn ilosta, vaikka se ihana kokemus onkin, kun ensin on vapaata pudotusta etkä edes huomaa köysiä nilkoissasi. Kun palaan takaisin päälavan tienoille, on Raakel Liekki jo esittelemässä muotojaan. Tehosekoitin, Don Huonot ja CMX, sen verran on vielä odoteltavaa. Aika tuntuu matelevan, mutta lopulta alkaa väkeä pakkautua paikalle yhä enemmän ja vihdoin ja viimein Simo tulee toivottamaan "Tonille kyytiä" ja juhlat voivat alkaa. Vaikka ihastuttava prinsessakin keräsi huomiota, niin juhannuskansa räjähti vasta poikien tullessa lavalle. Hiki virtasi kun vieri vieressä annoimme keikalle kaikkemme. Biisi toisensa jälkeen kaikki jaksoivat bailata ja hurrata, virtaa riittäisi loputtomiin. Mutta pian, aivan liian pian tuli eins, zwei, drei ja viimeinen rutistus. Simo koettaa saada ääntään kuuluviin vain ilmoittaakseen ettemme näe enää poikia lavalla. Lopulta alkaa massojen vyöryminen pois eturivistä ja siinä seassa myös minä lähden ääni käheänä liikkeelle. Ihmisvirran suunta on vielä enimmäkseen päälavan suuntaan, onhan siellä vielä luvassa Discoa, Eppuja sekä Popedaa. Nilkutan taas jo jonkin verran kärsineiden palmujen vierestä Mecano Beachiltä raikuvan Ian Van Dahlin jumputuksen ohi pääportin suuntaan ja huokaisen syvään istahtaessani autoon. Kun nyt muistelee noita parin päivän takaisia tunnelmia, ei kaduta että tuli lähdettyä Raumalle. Tuntikausien sietämättömän odotuksen jälkeen saimme sitä mitä lähdimme hakemaankin, näimme mitä halusimmekin nähdä, tosin aikahan on aina rajallinen eikä varmasti kukaan kyllästyisi vaikka keikka olisi ollut pari tuntia pidempi. Muistoja ei tahraa edes puhjennut, kirvelevä rakko jalassa, siinä aivan tallottujen varpaiden vieressä, ei paikkalippujen uupuminen, (tosin yllättävän moni luuli sellaisen kyseiselle keikalle ostaneen) eikä se, että pohkeeni on edelleen krampissa, hukkasin korvatulppani, kastuin järkkäreiden toimesta ja sain ison läjän valokuvia muiden fanien käsistä kunnes kameran patterit loppuivat. Jäin miettimään ainoastaan sitä, että ei kai pojilla voi ihan noin paha pula naisista olla kun sellaisen ihanuuden olivat prinsessaksi löytäneet.

- Laura -