1.12.2001 Helsinki

(lisko) Fiilis on mitä parhain istuessani ystäväni kanssa metrossa. Jäätyämme Rautatientorilla pois kuljemme 6:sen pysäkille, ja jäämme odottamaan ratikka. Odotuksemme yltyy melko pitkäksi, ilmeisesti edellisen vaunun mentyä juuri ohi. Seuraavilla pysäkeillä tulee paljon tuttua porukkaa sisään, mutta heidän asenteensa on mielestäni outo; mennään keikalle dokaamaan. Eikö musiikkia oltukaan tultu kuuntelemaan. En itsekään mikään absolutisti alkoholin suhteen ole, mutta ei ainakaan minua yhtään innosta olen-niin-hirveässä-kännissä-etten-muista-keikasta- mitään-jälkeenpäin meininki keikoilla. En heitä silti halua tuomita, tee se mikä tuntuu hyvältä.

Saavuttuamme Nosturin pihaan on kello jo 20.30, ja paikalta löytyy jo suurin osa sisään tulijoista. Silmäni osuvat "loppuunmyyty" kylttiin ovessa ja riemuitsen sisäisesti, mikä parempaa kuin täysi sali suurimman ja kauneimman bändin soittaessa? Ovet avataan melko täsmällisesti ja sairaalloinen sisään ryntääminen alkaa. Takki ja laukku narikkaan, ja portaat ylös saliin. Kiitos muuten narikassa työskenteleville, olette ainakin minulle olleet aina erittäin ystävällisiä, avuliaita ja mukavia, vaikka rahat eivät aina heti löytyisikään ja se tärkeä kamera jäi laukkuun. Hyvä Nosturi, hyvä Elmu!

Saliin päästyämme lipsahtaa itseltäni kirosana jos toinenkin, sillä eteen pääseminen ei näytä mahdolliselta. Sitkeästi kuljemme läpi tulen ja veren ja pääsemme lopulta toiseen riviin seisoskelemaan. Totean Lehtivihreiden soittamisen alkamiseen olevan puolentoistatunnin odotuksen, jolloin laskeudun toisten jalkojen sekaan istumaan mukanani pari muutakin mimmiä. Kulutan aikaa small talkilla eturivin tyttöjen kanssa, oikein mukavia ovat, vaikka eivät eturiviin minua aiokaan päästää.

Puoli yhdentoista aikoihin Lehtivihreät saapuu lavalle Nollaseiskan Jannen avustuksella. Hänellä on erittäin hyvä ääni, joka pääsikin oikeuksiinsa parin biisin aikana. Itse pidän kovastikin kyseisen bändin musiikista, vaikka kaikki eivät sille tunnukaan lämpenevän. Erityisen iloinen olen siitä, että orkesteri soitti viimeisenä biisinä erittäin toimivan kappaleen 190477-059x ja mä. Kaiken kaikkiaan mukava keikka, kyllä menisin uudelleen katsomaan heitä.

Lehtivihreiden lopetettua on kaikilla odotukset jo erittäin korkealla, ja meininkiä nostattaa vielä korkeammaksi lavan vasempaan reunaan itsensä kuljettanut Valpio, joka saa melkoisen huutomyrskyn aikaan tyttöjen huomatessa hänet.

Vihdoin Apulannan noustessa lavalle puolenyön aikaan nousee mieletön meteli, ja itse mietin tapaa tunkea itseni eturiviin . Keikan avaa Ahdistaa , joka lukeutuu yhteen lempikappaleistani, saaden minut takomaan edessäni olevan neitokaisen ruumista melko pahasti. Anteeksi. Keikka kulkee mieletöntä vauhtia eteenpäin, siis aivan taaki meno. Vihdoin Paha, paha asian aikaan odotukseni ja vaivani palkitaan, onnistun pääsemään (lue: tunkemaan keinoja kaihtamatta) eturiviin. Ja meno jatkuu. Vilkaistessani ylös näen myös Valpiolla olevan erittäin hyvän menon päällä, samalla havaitsen myös kameran, joka kuvaa keikka. Mihin pätkä mahtaa olla tulossa?

Myös orkesterilla näyttää olevan mukavaa, tai ainakin toivoisin näin olevan. Parta-Sami saapuu vasta toisen (vai kolmannen?) biisin aikaan lavalle soittaen kitaraansa jo totuttuun tapaan mitä erikoisimmilla esineillä, nyt vuorossa on ainakin hammasharja ja joku elektroninen systeemi.

Tämänkertaisesta keikkasetistä pidän erityisen paljon, sillä mukaan on otettu todella paljon myös vanhaa materiaalia. Mitä kuuluun Toni omistaa nätisti hymyillen äidilleen ja rauhallinen Jouluyö, juhlayö veisukin toimii kivasti, koko sai osaa kappaleen ulkoa. Myös Mato renkutus kuullaan, saaden lapset riehaantumaan.

Varmastikin jo tunnin soitettuaan organisaatio poistuu lavalta palaten sinne melkeinpä heti takaisin, soittaen Reunallatin ja Teit meistä kauniin. Yhteen encoreen tyytymätön yleisö odotti bändin uudelleen lavalle, ja tulihan se soittaen Ilonan. Kuuntelen kaunista kappaletta silmät kiinni, jolloin turvamies tulee kysymään onko minulla kaikki hyvin, vakuutan olevan ja jatkan kuuntelemista. Edes Ilona ei riitä yleisölle, vaan yhtye saapuu vielä kolmannen kerran aloittaen Piiskan Paula Koivuniemen kanssa, joka onkin erittäin hyvin toteutettu ja toimiva kokonaisuus. Biisi saa vihdoin raiskattua yleisön loppuun asti, ja kappaleen loputtua Toni hyppää satojen käsien päälle yleisön joukkoon alas lavalta, ymmärtääkseni lahjoittaen jollekin onnekkaalle hänen paitansa. Aiemmin hän antoi jo kaksi kädessään olevaa narua kuuntelijoille. Innokkaat kädet koskettelevat Tonia, ja hän nousee jo kohta lavan kautta takaisin taakse. Sipe heittää neljä rumpukapulaa yleisöön, ja yhden jo aikaisemmin. Sen lisäksi huomasin, että hän on ruvennut laulamaan taustoja. Hyvä Santapukki!

Hikiset, mutta silminnähden onnelliset fanit poistuvat hitaasti salista yön viileään ilmaan, mukanaan kauniit muistot keikasta. Kiitos Tuukka. Kiitos Simo. Kiitos Toni.