12.7.2000 Tampere

(se sama vanha kusipää (Osa 1.1)) Freedom's just another word for nothing left to lose.

Kävelen kohti Pakkashuonetta paahtavassa auringossa. Kuinka mukavaa onkin saada tähän festarimenoon klubikeikka.Jalkojeni tasolla asfaltilla makaa västäräkin ruumis hennot jalat irvokkaasti ylös yhä sojoittaen. Kyykistyn katsomaan raatoa lähempää...sen siipipeite on repaleinen ja vähät jäljellä olevat sulat tuulen riepoteltavana. Päässäni soi sellanen western-soundtrack...se ääni kun lone rider ratsastaa aavekylään, jossa kaktukset kukoistaa(Osalle vastaava ääni voi tulla McMurder-mainoksesta.)ja päähäni tulvii still kuva hätkähdyttävästä matoja kuhisevasta kissanraadosta elokuvasta Tokyo Fist & se päivä jolloin Iltalehden lööpissä oli murskattu kissan kallo...aivot mössönä asfaltilla. And it left me with a touch.

En siirtänyt tipua pois, koska ajattelin että josko se jonkin muunkin elävän olennon pysäyttäisi. Parin askelmajonon jälkeen päädynkin minulle neuvottuun paikkaan, ainakin paikkalla oleva n.tusinan ihmisen joukko viittaa siihen. Minulle varsin epätavanomaisesti huikkaan heti." Terve kaikille!"...kenties jotain Smells Like Team Spirit-meinkiä saadakseni. En ole oikeastaan yllättynyt tai edes pettynyt väen määrästä. Vastauseksi tulee nyökyttelyä ja Tuiskun kolmikolta tervehdykset. Kello oli siinä jotain vartin yli 5 ja aikaa oli. Istahdan alas, hörppään VR:n edustalta ilmaiseksi lapuntäytön jälkeen saamaani Pepsi Max-tölkistä huikan ja kiskon lenkkarit joiden aukirehoittavat pohjat nauravat minulle (etenkin sateella) & sukat. Alta paljastuvat sukkia vaaleemmat jalkaterät ja lakanrippeitä sisältävät pienet varpaankynnet. (Minulla on addiktio varpaankynsien leikkuuseen...=0) Kiavan repusta lakkapullon jonka huomasin junassa sinne jääneen ja lakkaan varpaankynteni mustaksi. Päässäni alkaa soimaan Dingon Lakatut Varpaankynnet ja hymähdän & lana hyräilemään. Lakka sen sijaan on kökkööntynyt ja tulee varpaille vaan epätasaisina mötiköinä.

Värjöttelen hetken niitä &suuntaan sitten kulkuni heinikkoon toivossa löytää voikukkia joiden murhatuista muistoista tehdä seppeleen tapainen. (Kukaan ei niitä minun kutsumia oikeasti seppeleiksi voi nimittää...) Näitä ei kuitenkaan löydy joskin kaikkea muuta kaunista ja tuoksuvaa. Taitan pari päivänkakkaraa ja teen niistä pienimuotoisen ketjunalun& hypin iloloikin takaisin repulleni & teippaan punaisella ilmastointiteipillä npun päät kiinni. Ikäänkuin joku muisto... niin kuin minulle jäi viime gegeltä yhdestä tulpaanista irtipudonnut lehti. Tallessa on. Murahdan itselleni samalla että menen tuollaisen takia kukkia irti repimään. Teennäistä. Hyi. Siinä sitten Tuisku Kurdt-paidassaan+ Apujoukot (Aivitunvan. Kurt Cobain.paita...ei Nirvana-paita (vaikka niin siinä lukikin). Siinä on viissii joku ero. Niinku menin tässä Elviikseen jokunen vuosi sitten soittelemaan että onkos teillä minkälaista Doors-paitaa. Sieltä tulee et "joo,löytyy, kaikenlaista". Sitten ku kyselee et mikäs kuva niis on ni "SE Morrison kuva ilman paitaa,you know , sit löytyy Morrison mystinen ilme - naamakuva" Eikä sieltä löytyny mitään muuta ku Morrison paitaa. Jos minä haluan Morrison paitaa perkele ni minä kysyn Morrison paitaa. Kurt Cobain EI ole Nirvana. Jim Morrison EI ole The Doors. Dregen EI ole Backyard Babies. Ville Hermanni Valo (joka on nuollut minun kättäni...=0) EI ole HIM.So on...vaikkakin tästä keulakuva-jutskasta voisi puhua enemmänkin.) käyvät kuten myöhemmin kuulen Sipin puheilla ja silleen. Itselläni ei ole mitään asiaa, joten en sinne sitten mene.

Tuleepi siinä sitten AL:tä soundchecki ja meitti menee pogoomaan ylätasolle ku siellä kuuluupi paremmin.Kuiteski jään siihe etupuolelle ettei tarvitse olla kenenkään tiellä. Tuleepi poikkeuksellisesti tavallista hitaammalla tempolla etenevä näin ollen hieman melodisemmalta vaikuttavampi Poistuisitko Mun Elämästäni, 0010 , Ei Yhtään Todistajaa...tomu&sora syöpi nahat paljaista jalkapohjista, ei väliä. Siinä sitten heilun jonkin aikaa... tulevatpa Tuisku (tai näin hänen repussaan luki) seuruineenkin siihen sitten huomauttelemaan jotain. En ole varma vittuilevatko he minulle. Enkä pahemmmin välitä. Pyydän heitä liikkumaan pogoiluseuraan ku musaakin tulee. Minulla kun ei enää ole minkäänlaista walkmania, eikä edes niitä kuulokkeitakaan.Vaikka ainahan minulla melkein kyllä päässä soi....ja sitten on tietty tunnari. He eivät kuitenkaan viitsi jäädä harmikseni seurakseni moshaamaan. Eipä mitä...gegeillä ei ole koskaan tilaa pogota näi ihanasti eikä siellä tunnu maa jalkojen alla...