12.6.2000 Helsinki

(se sama vanha kusipää (Osa 2.1)) Joku oli tehnyt pahvisen läpykän jossa luki "SOITTAKAA MAANANTAI!" Yksi a:kirjaimista oli ympyröity anarkiatyyliin. Maanantai ja sitten siihen anarkia...jotenkin minua huvitti. Ja kun siinä sanassa noita a:kirjaimia riittää niin miksi juuri siihen yhteen... Toisaalta olisi se hemmetin typerän näköistä ollut jos jokainen a olisi ympyröity. Näin. Lopulta he "heittivät", paremminkin ojensivat sen Tuukalle, joka keskeytti toimensa nostaakseen plätyn rumpujen viereen. Ilmiömäistä. Joku sanoo vaan hänen nimensä ja hän toimii heti. Sitten hän vilkaisee mitä lapussa lukee, hymyilee ja palaa toimiinsa. Episodi tuntuu...unimaiselta, epätodelta. Samanlaisen unenomaisen tuntemuksen taisi saada sen tyyppi joka pomppi siinä jossain välissä lavan reunastalle massasta ja kukaan ei ollut häätämässä sitä pois. Siinä se vähän tarkkaili ympärillä olevaa meininkiä ja pomppas takas ennen ku kukaan oli sitä sieltä ottamassa alas. Tuntu vähä varmaa yliluonnolliselta, että noi helposti siitä mentii...ja sit siinä lavalla. Eihän sitä hetkessä sulata edes mikroaaltouuni.

Neitokaisen vieressä oli tällaista hieman nuorempaa polvea ja yritimme siinä pitää vhän ettei niitä murjottais. Sitten yksi niistä ei kestäny olla siinä. Kamalasti sureeti sen puolesta.

Tarjouduin ottamaan fotoja taaempien puolesta kun siinä edessä olin, mutta tyypit ottivat mieluummin sitten itse sen mitä saivat. Neitokainen räpsi niin innokkaasti kuvia että filmi loppui heti alkuunsa.

En pystynyt pomppimaan kunnolla tai moshaamaan takakenotavallani kuten olen tottunut. Väkeä oli sen verta että tilaa ei saanut vaan tarpeeksi aikaiseksi...tai sen mikä sai oli siinä vaan punaisen minuutin ja senkin sai tuntea jossain rankasti. Kaikella on hintansa. No keikka oli kyllä sellainen että ei siinä ihmeempiä kyllä olisi tarvinnutkaan pogota...

VIELÄ KERRAN/0010 aikana katseeni, joka oli harhaillut erittäin paljon taivaalla näkyvissä pilvissä joko tapahtuman ajan, keskittyi korkealla liitävään harmaalokkiin. Se kierteli ja kaarteli. En ole varma mistä se tuli...0010 kolahtaa toki aina,mutta...pari mustaa kyyneltä vieri alas pitkin poskiani siinä välissä. Ja minä olin jälleen jossain niin kaukana muualla. Vaikka olin kuvittelut että tämä olisi juuri se paikka jossa haluaisin olla.

Sitten tuli varsinainen ilopilleri SILMÄMUNA, ja Wirtaseltakin lähtee pikkutakkia pois. Sitten tyypit irrottavat piuhat, osa kantaa soittimensa taakse mukanaa ja osa ei. Tyypit näkyvät verhon takaa ja encore on ilmeinen. Eipä porukka jaksa vielä edes oikein huutaakaan tai mitään - miksi turhaan, tuleehan ne kuitenkin.

Luonnollisesti, Wirtanen kiittää, tosin vielä tavallista vähäsanaisemmin että sai tulla jälleen lavalle ja MITÄ VAAN tykittää.Heitän Tuugelle sen tulppaanin, ksoka en tykkää mennä hihuilemaan backstagelle, enkä usko sitä saavani tilaisuutta muutenkaan enää antaa. Tämäe i huomioi sitä ollenkaan. Ystävällinen järkkäri pysäyttää T-Demon-N:n. Tuukka on varsin hämmentynyt ja olettaa tämän ekrtovan että jokin on vialla...tämä näyttää heittämääni tulppaania. Tuukka katsoo kysyvästi miestä ja tämä näyttä kädellään uudelleen että nosta se varmentavasti. Tuukka kohauttaa olkapäitään ja pujottaa tulppaanin kaiuttimen rikkonaiseen verkkoon.Perään PIISKAA,tauko"Näyttäkää minulle tänään voimanne Helsinki" - räjähtävä, sirkkelit lahkeiden välissä kerto. Ja pois. Tulppaani lepää kaiuttimessa ilman ainuttakaan terälehteä. Ne lojuvat lattialla.

Nyt se huuto sitten vasta lähtee. Bändi ei tule. Loputla kun möläkkä ei lopu juontaja tulee varmistamaan yleisölle että se on loppu nyt. Väki kaikkonee ja toimimme jälleen narikka palveluna. Nostamme myös omamme pois ja minä lyhistyn aitaa vasten makaamaan. Se arkkienkelijärkkäri tulee siihen. Neitokainen toteaa "Se on kuollut." Järkkäri hymähtää ja minä hymyilen tälle takaisin. Kiittämättä jää silti,vaikka hän oli mielestäni yliluonnollisen hyvä persoona.

Keikka ei ollut kovin hyvä, mutta se oli jo arvattavissa. Muut tosin pitivät siitä sitäkin enemmän. Bring me an angel from above, I'm afraid I'll never get to heaven. "En minä vielä." Ponnistan ylös varusteineni ja suuntaamme kohti katuja. Pompin autotielläkin. Levitän käteni ja voin kulkea näin rauhassa. Kuinka täyttävä tunne. Kaupunki on nukkuu. Ja minä en voi olla pitkään laulamatta... No tiedän että huomenna...taas kutsuu mua Tuusula.