12.6.2000 Helsinki

(se sama vanha kusipää (Osa 2)) Näyttämö tyhjenee, ainakin melkein. Hemi siirtyy lavan oikeaan reunaan tarkkailemaan. Tapahtumahan on Helsinki 450 -juhlaviikonohjelmistoon kuuluva ja julkinen & ilmainen tapahtuma. Kyseessä kun on torikeikka tämä merkitsee myös sitä että tekninen puoli on luonnollisesti heikko ja tilaisuus Murphyn lakien alainen. (Mikä voi ikinä mennäkin perseelleen niin se myös menee.) Yhtä ilmeistä lienee myös se että kun kyseessä kuitenkin on AL-porukkaa on paikalla kuin pipoa.

Lavan viereiseltä mummontappajamegabassobigscreeniltä tulee se kahvimainos (tai mikä nyt onkaan) jossa on Kauan avulla rakennettu sellane revyy ja ihmettelen kun en enää muista Down Townin lyriikkaa.

On kuitenkin häkeltävää huomata mitenryhmähenkeä ja naurua syntyy tuossa aiemmin hieman jäyhkähkössä yleisössä kun harvat niistä jotka vetävät singalongia sanovat videon mukaisella ajalla "kauan".

Kuuluttajapari tähyilee sopivaa aikaa tulla lavalle. Nainen pyntätyssä violetissa melko tökerön näköisessä mukamas juhlallisessa prinsessamekossaan on selkeästi hermostunut ja melkein tärisee. Kumpa joku taputtaisi häntä selkään, että kyllä se siitä. Kuitenkin tämä on samalla myös ylpeä itsestään ja haukkaa syvään henkeä. Pälyilyn ja muistilappujen rypistelyn jälkeen parivaljakko tepastelee lavalle & parin alkuhöpövirkkeen juonnon jälkeen, jota kukaan ei olisi halunnut kuulla, huudattavat itsestään ja paikalle kerääntyneestä kasvottomasta sekalaisesta massasta tuon yhdistävän tekijän, tuon tutun sanan : APULANTA! Juontajat poistuvat vaivihkaan huudon, tömistyksen sen muun mekkalan jatkuessa karsionan puolelta.

Pukki pysähtyy matkalla legendaarisien kirkuvanpunaisten vanhanaikaisten Yamaha tomiensa luo, enkä vieläkäänt iedä heittikö rumputaiteilija kapulansa (Don't dust my chops.) vai ei. Väliäkö tuolla. Tai on sillä varmaan sille jos joka sen sai jos sitä sai kukaan =0) Itse Sir kävelee tyynisti ruskeassa puvussaan nenuni&mikin eteen muistaakseni skitta jo valmiina hirttonaruineen olkapaa-lanne-akselilla. Ihastuttavasti virallinen 2. vieraileva kitaravirtuoosi Sami ilmaantuu INIS-kiireiltään (Albumia bukkaa, levyä kans -- mars' kaikki lähimpään levykauppaan. Rahat & pois.) ilmaantuu lavan äärioikealle yläruumisekshitibitionistimäisyyttään jälleen korostaen (lue:kaljamaha ja söpö kuin nappi napa ulkoilmassa). Hän tuntuu olevan vaikutuksen alaisena, mutta siltähän tuo Sami kyllä vaikuttaa aina. Taisipa vielä sellainen tupakkakäärylä kölliä suupielessään. (Mitä äi...Sipekin tuohon sanoisi...) Bändin blondibasisti Tuukka saapuu lavan vasempaan reunustaan kivikasvoisena mustissa skeittivaattteissaan joissa hän tuo minulle mieleen hämmästyttävän suurissa määrin Martikaisen.

Minä palvon kuin muhameddilainen. I'm not worthy! Herra Wirtanen ei nsotakaan käsiään ylös Messias-tavalla kuten oli toivonut. Hän näyttää jotenkin tavallista erikosemmalta Toni Sorsakoski-asusteesta huolimatta. Haa - hänellä on kakkulat nenällään! Hianoa.

Edeltä viimeksi mainittu henkilö mainitsee mikä tapahtuma on kyseessä ja jotain siihen perään sopivaa merkityksetöntä. Sitten lähtee TERVETULOA. "Joku teistä on joskus jossain tilaanteessa saattanut kuulla tämän kyseisen kappaleen" - ja KÄÄNNÄ SE POIS tärähtää ilmoille. TEIT MEISTÄ KAUNIIN, ODOTUS(liian rääkymällä laulettu, luultavasti akuuttivitutus syynä),...SILTI ONNELLINEN, "Me tuomme teille terveisiä Heinolasta" - HALLAA, "Disco"-EI YHTÄÄN TODISTAJAA, TEXMEXCOWBOYS,MATO (setin paras vero), jonka jälkeen otti harteilleen heviskeban ja taisi siinä Enter Nukkumattia yrittää tiluutella, mutta ei siitä kyllä paljon mitään tullut. "Se tää heviskeba vaatii vähän hevimmän miehen." toteaa artistitaiteilija päätään pudistaen&virnuillen. Merkkiä en tyhmänä tajua, mutta viisaammat voivat sen selville onkia vaikkapa Ei yhtään todistajaa-musiikkivideosta. Se kun taitaa olla sama peli. Tämän jälkeen tuli TERÄ (enempi särö olisi tehnyt gutaa...). Siinä floatereita kerääntyy 5...joista vain 3 poimitaan. Niskaan tuli minulle niistä tietty, vaikka kuinka varoi.