16.4.1999 Jämsä

(Selina ) Jämsän Paviljonki 16.4., trilogian viimeinen osa. Idea lähteä Jämsään Paviljongin keikalle oli helpommin sanottu kuin tehty. Koko paikka oli kuin salaisista kansioista: yhteystietoja ei saanut mistään ja kukaan ei tuntunut koskaan edes kuulleen koko mestasta! Pienen netti- surffailun ja muutaman puhelinsoiton jälkeen saimme vihdoin viimein ajo-ohjeet. Keikkajärjestäjälle tuotti runsasta hupia, kun kerroin olevamme Helsingistä. Tuli hiukan fanaattinen fanifanifani-olo...

Saavuimme paikalle (varmasti) ajoissa, eli abaut neljältä (!). Järkkäri ei ollut uskoa silmiään, "nytkö niitä jo alkaa tulla..." (Siperia opettaa; viimeksi ovet avattiin pari tuntia ennen ilmoitettua ja jäimme kuin nallit kalliolle.) Saatuamme osaksemme epäileviä katseita ja vakuutuksen, että paikalle ei tosiaan tarvitse saapua kuin vasta kahdeksalta, päätimme käydä vähän einestämässä. Mielessä välkkyi kuitenkin kauhukuvia "kymmenistä" busseista, jotka varmaan parhaillaan purkivat kiljuvaa lastiaan Paviljongin parkkipaikalla, joten kiidimme jo seitsemältä takaisin varmistamaan asemamme. Onneksi nyt paikalla oli jo muitakin...

Kummastelimme, kun kello lähestyi jo kahdeksaa ja porukka oli kovin rauhallista, ylipäätään paikalla ei ollut vielä varmaan sataakaan ihmistä. "Maalla otetaan lungisti", luulimme, mutta totuus lienee, että heillä oli vain parempaa tietoa levymyynnistä ja muista systeemeistä. Ovien avauduttua nimittäin "syöksyimme" sisään ja pistimme heti tutkan päälle - turhaan. Lopulta - puolitoista tuntia myöhemmin - Sepi tuli kuin joulupukki salkkunsa kanssa ja ryhtyi jakamaan joka-fanin-unelmaa.

Bailukansan ikärakenne oli (onneksi) hiukan vanhempaa kuin Riihimäellä, emme tällä kertaa olleet ainoat "vanhat" (19- ja 26-v...). Meno oli rentoa ja ihmiset jorasivat, vaikka sali ei ollutkaan ihan täynnä. Discobiitin jälkeen lavalle vaappuivat "lämppärit", 'MC K & Co'. Liekö Samin ansiota tämä uusi suuntaus...

Homma oli nyt viety askelta pidemmälle kuin viimeksi, eikä välttämättä parempaan suuntaan. (Allekirjoittaneen mielipide.) Toisaalta, ensimmäisellä kerralla se oli uutta ja ihmeellistä ja ehkä siksi ns. parempaa, mutta kyllä makealla kitaroinnilla ja hyvällä biitillä oli osansa asiaan! Sipen tykittävä komppi ja Tonin siistit riffit oli nyt korvattu teknojumputuksella ja vaikka homma oli ensin ihan jees, alkoi se muutaman biisin jälkeen jo kyllästyttää.

Oli silti hauska huomata, että Tonilta räppi sujuu; Sami voisi vielä hiukan laajentaa repertuaariaan siitä motherfucka:sta. Jäämme odottamaan maailman valloitusta... Sinänsä siistiä, kuinka Apulanta mukautuu yleisöönsä, ikärajattomilla keikoilla "Very Special Guests" on loistava lisämauste ja uppoaa kansaan kuin kuula otsaan!

Jäppisten poistuttua pesemään naamansa jatkui taas hytkyminen tanssilattialla, mutta pian alkoikin jo tuttu esiintulo-tekno ja sen myötä uroot astelivat stagelle. Olin päättänyt tällä kertaa jättää ryysäämisen muille ja pysytellä taaempana, mutta eihän siitä mitään tullut. "001" kajahti/räjähti ilmoille ja se oli menoa... Pian sitä huomasi olevansa taas tutulla paikalla lähellä lavaa. Ilmapiiri oli edellisiin kokemuksiin verrattuna ehkä hiukan kireä, pari tyttöä alkoivat tosissaan mätkiä toisiaan tapellessaan paikasta hien-kantaman etäisyydellä Tonista. Missä oli yhteinen "pidä-kivaa-ja-anna-muidenkin-elää"? Yleisesti jengi pogoili varsin reippaasti, mutta onko näillä lapsilla huono kunto, vai miksi se pomppiminen aina lopahtaa? (Ei ole tarkoitus kuulostaa valittajalta; keikka oli räjähtävä ja meno katossa! Näissä fiilareissa ei voi tajuta, kuinka joskus on saattanut jättää yhdenkään Apis- keikan väliin. Niihin jää koukkuun!) Biisilista oli se sama (vanha mutta toimiva), pankin räjäyttivät varsinkin "Mato","Mex-Tex Cowboy","...silti onnellinen" ja nostalginen "Piiskaa". Uuden levyn sanat oli opeteltu kotiläksynä ja laulu raikasi!

Päätimme Apulanta-kiertueemme (kolme(!) keikkaa kahdessa viikossa) toistaiseksi Jämsään. Jos keikkoja pitäisi kuvailla, niin Tava oli ehdottomasti Asenne-, Riihimäki rutiini- ja Jämsä fiiliskeikka. Ainakin minusta Paviljongissa bändin pojilla oli rennosti hauskaa ja hyvä fiilis, mikä kyllä välittyi lattialle!

Oli muuten tosi kiva huomata, että ainakin lyhyen jubailun perusteella Sipe on juuri niin reilu tyyppi, mitä haastattelujen perusteella olin kuvitellut. Tuukkakin sosialisoi ennen keikkaa rennosti yleisön joukossa, mikä oli varmaan monen fanitytön viikon kohokohta. Toni taas kuoriutui keikan jälkeen kuorestaan (ja housuistaan...) ja oli YLLÄTTÄVÄN rento...

Jämsän keikan hurmos säilyy mielessä pitkään, kotimatkakin tuli ajettua aivan haltioituneena. (Ei se Jämsä muuten niin kaukana ollutkaan...) Kokonaisuutena päivä oli loistava emotionaalisine jännitteineen ja satsauksineen (toiveet täyttyivät...), mutta muutamat lisäbonukset tekivät siitä unohtumattoman. Pitäisiköhän sinne Rantarockiinkin raahautua, jos siellä kerran tajunta räjähtää..? Nyt on maksimi-tunnelatauksen jälkeen taas eräänlainen tyhjä olo, kun "se" on ohi. (Lapin keikat ovat kyllä jo vähän liian kaukana, eli pitänee tyytyä nauhoitteisiin.) Eipä voi muuta kuin päivitellä, että on se Apulanta vaan rautainen live-akti... KIITOS KUNDIT!

PS. Varokaa tapiiria...