10.4.1999 Riihimäki

(Hakki ) Kyllä, voin sen myöntää: APULANNAN keikoilta hankittuun adrenaliinipläjäykseen jää totaalisesti koukkuun!!! Niinpä lähdin taas hakemaan elinehtoani, tällä kertaa Riihimäen urheilutalolta. (Niin, Apiksen diggailu vaatii rahaa ja hermoa, ainakin kun asuu Lahdessa ja kun Apis ei jostain käsittämättömästä syystä heitä siellä tällä kiertueella yhtään keikkaa!!!) Olin kyseisenä iltana ensimmäistä kertaa itse Riihimäen keskustassa, ja meno oli tavattoman köyhää. Vaeltelimme serkkuni kanssa tunnin vailla päämäärää, kunnes vihdoin meitä vastaan käveli joku, joka osasi neuvoa reitin määränpäähämme.

Perillä (klo 20.20) saimme kuulla, että levyt olivat menneet heti kun ovet avautuivat, ja vieläpä vartissa! Syletti. Ja paljon. Tunnin sisällä saimme suggeroitua itsemme yli tästä pettymyksestä, ja siirryimme salin puolelle. Kaikkeahan ei silti ollut vielä menetetty, sillä itse keikka oli vasta edessäpäin!

Hyvää kannattaa odottaa, sanotaan. Se oli totta tälläkin kertaa, ja kun Apis vartin maanittelun jälkeen vihdoin syöksyi lavalle (klo 22.15), tuntui kuin yleisö olisi saanut epäinhimillisen vaihteen päälle: Mylvintää, kirkumista, pogoilua, tönimistä... Keikkafiilistä!

Vaikkakin olen itse täysi-ikäinen, ei keikkojen teinimeininki tunnu kovinkaan ahdistavalta. Jos ei kestä puristusta ja meteliä, voi pyörittää levyjä kotona. Keikoille tullaan kuitenkin hakemaan sitä euforista oloa, jonka vain Apiksen lava-akti voi saada aikaan. Tutut kappaleet seurasivat toisiaan, ja vuorovaikutus yleisön ja orkesterin välillä toimi. Ainoa mitä jäin kaipaamaan, oli hallaa-ep:n kappaleet, esimerkiksi Unenkansa olisi ollut todella kaunis lopetusraita.

Apiksen keikassa oli taas vain se vika, että se päättyi liian nopeasti. Tuntui kuin 50 minuuttia olisi kulunut siivillä. Hauskaa oli kuitenkin, ja loppupelissä kaiken sen vaivan arvoista.

Lavuaarista-levyn metsästys jatkuu... Ehkä Perniöön, ehkä Lappeenrantaan. Varmaa on, että vieroitusoireeni alkavat jo kolkuttaa ovella. 'til next time!