OLYMPIASTADIONIN KEIKAN INFOT JULKAISTU!

Apulanta juhlii yli 30-vuotista taivaltaan lauantaina  2.7. Olympiastadionilla.

Keikan aluekartta ja tärkeimmät tiedot on nyt julkaistu!

 
Klo 18:00: Stadion avautuu yleisölle
Klo 20:30: Keikka alkaa (arvioitu kesto n. 2 h 45 min)
 

SAAVU PAIKALLE VIIMEISTÄÄN 1H ENNEN KONSERTTIA!

Kun lähes 40 000 ihmistä saapuu samanaikaisesti konserttiin ei jonoilta ja ruuhkilta voida välttyä. Tässä vinkit onnistuneeseen konserttiin:

1) SAAVU AJOISSA PAIKALLE & PALVELUT
Ohjeistus on, että yleisön tulee saapua paikalle viimeistään 1h ennen konserttia. Uusi ja uljas Olympiastadion palvelee asiakkaita heti klo 18:00 alkaen. Paikan päältä löytyy lukuisia juoma- ja ruokapisteitä, joiden palveluista voit nauttia. Ehdit myös ajoissa saapuessasi vierailla fanituotepisteellä. Valtavan yleisömäärän vuoksi porteille ja liikenteeseen on odotettavissa ruuhkia konserttipäivinä.

2) VALITSE ETELÄINEN PORTTI SAAPUMISEEN
Tervetuloa Olympiastadionille! Tapahtuman osoite on Paavo Nurmen tie 1, 00250 Helsinki. Tapahtumaan on asiakkaille kolme pääsisääntuloporttia: Stadionin pohjois-, etelä- ja itäpuolella. Suosittelemme eteläistä porttia (Olympiastadioninaukio, Paavo Nurmen muistomerkki), sillä sen jonotusalue on suurin.

3) LIPUNLUKU JA TURVATARKASTUS
Voit saapua sisään mistä tahansa portista. Kaikilla sisääntuloväylillä suoritetaan pääsylipun tarkastus ja turvatarkastus. Ota lippusi valmiiksi esille hyvissä ajoin. Mikäli lippusi luetaan älypuhelimelta, laita näyttösi kirkkaus maksimiasetukselle ennen lipunlukua.

4) KÄYTÄ JULKISTA LIIKENNETTÄ
Julkinen liikenne on paras keino saapua ja poistua paikalta. Olympiastadionin lähialueen tiet tulevat ruuhkautumaan ja katuja voidaan sulkea ruuhkien vuoksi ajoliikenteeltä. Omalla autolla ei pääse konserttialueen lähistölle. Jätä auto esimerkiksi keskustan pysäköintitaloihin ja saavu paikalle julkisilla. Saatto- ja noutokyydit tulee sopia riittävän kauas tapahtuma-alueesta.

HSL on pidentänyt metrovuoroja la 2.- su 3.7 väliselle yölle, jolloin viimeiset metrot kulkevat seuraavasti:

  • Matinkylästä klo 1:34, Vuosaaresta klo 1:05 ja Mellunmäestä klo 0:57
  • Rautatientorilta Vuosaareen klo 1:54 ja Mellunmäkeen klo 1:46, Rautatientorilta Matinkylään klo 1:26

Linjoja liikennöidään 15 minuutin vuorovälillä liikenteen loppumiseen asti, jolloin Matinkylän ja Itäkeskuksen välillä on 7,5 minuutin vuoroväli (poikkeus: viimeinen metro Mellunmäestä klo 0:57 kulkee vain Tapiolaan asti).

5) ALUEKARTTA JA KAIKKI LISÄTIEDOT KONSERTISTA
https://nelonenmedialive.fi/tapahtuma/apulanta-a30/

LIPUT & IKÄRAJAT
Liput alkaen 30,30€. Liput myynnissä osoitteessa www.lippu.fi/apulanta.

Keikka on sallittu (lukuunottamatta anniskelukatsomoa), permannon suositusikäraja 12-vuotta. Alle 12-vuotiaiden tulee saapua konserttiin täysi-ikäisen huoltajan kanssa. Jokainen konserttiin tulija tarvitsee oman lipun. Stadionille ei voi tuoda lastenvaunuja tai -rattaita.
Ostorajoitus 8 kpl / asiakas.

Alkuperäiseen konserttiin ostetut liput käyvät vuoden 2022 konserttiin sellaisenaan, sinun ei tarvitse tehdä mitään!

Lipulla pääsee kerran sisään tapahtumaan. Golden Circle asiakkaat saavat Golden Circlestä poistuessaan rannekkeen jolla voit vapaasti kulkea Golden Circlestä pois ja takaisin. Lippuja myydään myös tapahtumapaikalla Olympiastadioninaukion lipunmyyntipisteellä. Tapahtumaan on myynnissä VIP-paketteja sekä Lippu.fi:n että TMG Eventsin kautta.

APULANTA JUHLII 30-VUOTISTA URAANSA HEINÄKUUN ALUSSA OLYMPIASTADIONILLA – pukukoodi mustavalkoinen

Syyskuussa 2020 Apulanta tiedotti esiintyvänsä Helsingin Olympiastadionilla kesällä 2021. Keikka myytiin loppuun ennätysajassa. Kaikki olivat varmoja, että korona olisi siihen mennessä voitettu ja maailma palautunut normaaliksi. Toisin kävi – keikka jouduttiin siirtämään vuodella eteenpäin. Apulannan A30-nimeä kantavan megakonsertin järjestelyjä on haastanut kaksi pitkää koronavuotta, mutta heinäkuun alussa yhtye pääsee viimein kipuamaan uransa suurimmalle lavalle koskaan!

Apulannan matka on ollut uskomaton ja ainutlaatuinen alusta alkaen. Heinolassa vuonna 1991 perustettu yhtye on saavuttanut lähes kaiken mahdollisen. Apulanta on julkaissut ilmiömäisen suosion siivittämällä urallaan yhteensä 12 albumia, 5 kokoelmalevyä ja lukuisan määrän ep:itä ja singlejä. Jokainen julkaisu on noussut virallisten listojen kärkeen ja lähes kaikki myyneet jalometalliin oikeuttavia määriä. Bändi on esiintynyt vuosien varrella loppuunmyydyille keikka-areenoille ympäri maata, ja heistä on tehty mm. kirjoja ja elokuva. Apulanta on ollut aina kaikessa tekemisessä itsenäinen suunnannäyttäjä ja valloittanut aitoudellaan koko Suomen kansan puolelleen.

Suurin keikka koskaan

Vaikka Apulanta on totuttu näkemään isoilla areenoilla ennenkin, on uusittu Olympiastadion kooltaan kuitenkin aivan omaa luokkaansa. A30-keikan massiivisella lavalla on lähes 550m2 screenipinta-alaa ja 22 metrin pituinen catwalk. Catwalkin pituus voi hämmentää, mutta sille on kuitenkin apulantamaiseen tyyliin harkittu tarkoitus.

Apulannan areenakeikoilla on aiemmin nähty jopa teatraalisia ohjelmanumeroita, mutta bändin musiikki on aina ollut kaikessa pääroolissa. Yhtyeen yli 200 kappaleen katalogi on täynnä hittejä, jotka sykähdyttävät ja koskettavat lähes jokaista iästä riippumatta.

– Heinolan kellarista ponnistettiin ja kesällä vedetään Olympiastadionilla. Nöyräksihän tämä vetää. Ollaan myös päästy fiiliksiin jo ennen keikkaa käydessämme läpi bändin historiaa, joka toimii spektaakkelin tarinallisena runkona. Paljon on tapahtunut sen jälkeen kun haimme bändille faneja lehti-ilmoituksen avulla ja paljon tulee jatkossa tapahtumaan, mutta kyllä tämä etappi on monessakin mielessä merkityksellinen. Halutaan tehdä tästä paitsi hieno synttärijuhla itsellemme, myös ikimuistoinen kiitosjuhla faneille, joita ilman mikään tästä ei olisi ikinä ollut mahdollista, kertoo Apulannan rumpali Sipe Santapukki.

Pukukoodina mustavalkoinen

A30-keikka tulee olemaan läpileikkaus yhtyeen ilmiömäisen uraan, lähtien 1990-luvun Heinolasta aina tähän päivään. Yhteisöllisyys on ollut bändille aina tärkeää ja siksi yhtye toivoo yleisön pukeutuvan Apulannan ikonisen logon väreihin – mustaan ja valkoiseen. Apulanta logo lienee yksi maamme tunnetuimmista logoista.

– Haluamme, että fanit tuntevat olevansa osa kokonaisuutta, olemme tekemässä tätä juhlaa yhdessä. Tämän vuoksi pyydämme kaikkia kynnelle kykeneviä pukeutumaan logomme väreihin, sanoo laulaja-kitaristi Toni Wirtanen. Kuinka hienon näköistä tulee olemaan kun 45 000 ihmistä kreisibailaa mustavalkoisissa! Voi myös olla, että järjestämme ”Paras Apulanta-puku -kilpailun”.

– Pukukoodi on yksi tapa tehdä keikasta yleisölle unohtumaton! Sen lisäksi jaamme keikan jälkeen yleisölle koivunsiemeniä matkaan, jotka toivottavasti muistuttavat tästä konsertista vuosikymmenten ajan kauniiden pihapuiden muodossa. Olemme varanneet paikalle n. 150000 puun alkua, joten niitä riittää kaikille. Itse ajattelin istuttaa hienon pikkukoivikon Heinolan taloni pihaan, lisää Sipe Santapukki.

Apulanta – A30
Olympiastadion, Helsinki 
2.7.2022
Liput ja lisätiedot: lippu.fi/apulanta

(Aprillia!) Sipe Santapukki soittaa Apulanta-yhtyeen Olympiastadionin keikan rummut etänä suoraan Heinolasta! – Hybridikeikkailu on nykyaikaa

Apulanta esiintyy tänä kesänä uransa suurimmalla keikalla Olympiastadionilla. A30-megakonsertti juhlistaa yhtyeen 30-vuotista uraa ja Stadionille on odotettavissa yli 40 000 ihmistä.

Koska korona-aika on pakottanut ihmiset elämään osittain eristyksissä jopa toista vuotta, on Apulannan rumpali Sipe Santapukki kehittänyt itselleen tämän myötä uudenlaisen elämäntyylin.

– Kotona oleminen on ollut ihanaa, enkä enää halua lähteä täältä mihinkään. Tästä syntyi idea, että miksi en soittaisi myös keikat kotoa käsin. Nyt kun teknologiakin sen mahdollistaa, hehkuttaa Sipe Santapukki.

Livestreamien teknologia on ottanut suuria harppauksia eteenpäin parin viimeisen vuoden ajan. Apulannan Olympiastadionin keikalla etäyhteyksiä on toteuttamassa Technoc Oy, joka on
maamme yksi johtavia teknologia-alan yrityksiä .

– Bändi otti meihin viime syksynä yhteyttä ja kertoivat ideastaan. Tapasimme Sipe Santapukin ja Toni Wirtasen kanssa Heinolassa ja tapaamisen päätteeksi olimme kaikki vakuuttuneita, että rumpujen soittaminen etäyhteydellä on mahdollista ja haluamme olla mukana toteuttamassa tiettävästi ensimmäistä tämän kokoluokan hybridikeikkaa, kertoo Technoc Oy:n toimitusjohtaja Ronnie Wattin.

Video: Laulaja-kitaristi Toni Wirtanen ja basisti Ville Mäkinen treenaavat Apulannan treenikämpällä, rumpali Sipe Santapukin soittaessa rumpuja kotoa käsin Heinolasta. Kuvaus: EKP Laurila

Jotta etäyhteydestä saadaan mahdollisimman saumaton ja kaikki riskit tulee minimoitua, on bändi treenannut koko kevään eri lokaatioissa; muu bändi on treeniksellä ja Santapukki kotona. Järjestelmä kaatui alun treeneissä muutaman kerran, mutta nyt yhteydet ovat pelanneet ongelmitta, vahvistaa Wattin. Yhteistyötä on tehty jatkuvasti yhtyeen tekniikasta vastaavan työryhmän kanssa ja kaikki palaset on loksahtanut kohdilleen. Äänen- ja kuvanlaadun vakuutetaan olevan huippuluokkaa.

Sipe on myös itse tehnyt huimia panostuksia keikkaa varten. Rumpalin design-kotiin on rakennettu autenttinen soittohuone, joka on replica Olympiastadionin kentästä. Yksi soittohuoneen hienoimmista elementeistä on pienoismalli Stadionin tornista.

Apulanta on yhtyeenä tunnettu vahvasta lavapreesensistä ja on tärkeää, ettei keikkakokemus kärsi rumpalin ollessa mukana etäyhteydellä.

– Tästä ei kannata huolestua, välispiikit pölähtää aivan kuten ennenkin! naurahtaa Santapukki. – Vaikka kotoa on kiva soitella, toivon kuitenkin näkeväni mahdollisimman monen fanimme paikan päällä Olympiastadionilla nauttimassa kesästä ja livemusiikista!

Apulanta – A30
2.7.2022 Olympiastadion, Helsinki
Liput ja lisätiedot: lippu.fi/apulanta

Kesän 2022 keikat julkaistu!

APULANTA – KESÄ 2022

2.7. Helsinki, Olympiastadion
11.7. Aitoo, Kirkastusjuhlat
13.7. Nivala, Uikon taikaa
14.7. Seinäjoki, Vauhtiajot
15.7. Jyväskylä, Suomipop festivaali
16.7. Oulu, Suomipop festivaali
22.7. Tampere, Tammerfest
23.7. Vantaa, Tikkurila Festivaali
28.7. Kuopio, Kuopiorock
29.7. Turku, DBTL
5.8. Vaasa, Vaasa Festival
6.8. Kemi, Satama Open Air
20.8. Espoo, Tapiola festivaali
26.8. Kajaani, Kainuun musiikkijuhlat
27.8. Kokkola, Venetsialaiset

Tarkemmat tiedot ja lipunmyyntilinkit löydät KEIKKAKALENTERISTA

Uutta musiikkia ! – Kuuntele 9 väärää kättä!

Apulanta julkaisi uuden kappaleen 9 väärää kättä suoratoistopalveluissa perjantaina 21.1. Yhtyeen johtohahmo ja biisintekijä Toni Wirtanen kertoo, että kappale on ollut valmiina jo pidemmän aikaa, mutta biisistä tuntui puuttuvan jotain. Se jokin löytyi kun kappaleelle saatiin puheosuuksia laulamaan yhtyeen vanha ystävä K-Magg, jonka rivit saavat lopulta biisin lentoon!

Kappaleen on tuottanut bändin luottotuottaja Jyrki Tuovinen / Fried Music ja masteroinut Jasse Kesti/Kesthouse mastering. Apulannan fanit saavat vielä hetken odottaa seuraavaa studioalbumia, jota yhtye hioo parhaillaan lopulliseen muotoonsa. Bändin viimeisimpiä julkaisuja ovat elokuussa 2021 ilmestynyt 3D-kriisit, kultaa striimannut 60 uutta ongelmaa  ja kestosuosikki Lokin päällä lokki ( yli 12 miljoonaa striimiä). Apulanta tiedotti hiljattain hemmottelevansa tosifanejaan, sillä lähes kaikki heidän uransa alkupään pitkäsoitot julkaistaan uudelleenmasteroituina vinyyliversioina vuosina 2022-2023.

Myös keikkarintamalla on herkkua tarjolla. Apulannan uran suurin konsertti A30 järjestetään tulevana kesänä Helsingin Olympiastadionilla 2.7.2022. Loppuunmyydylle keikalle vapautuneet liput tulevat myyntiin ensi tiistaina 25.1. klo 9.00  osoitteessa: lippu.fi/apulanta

_____________

Apulanta – 9 väärää kättä feat. K-Magg
Säv.&San. Toni Wirtanen
Sov. Apulanta

Loppuunmyydylle Olympiastadionin keikalle on vielä mahdollista päästä mukaan!

Rajoitettu erä vapautuneita lippuja pian myyntiin!

Suomen kansan suursuosikki Apulanta ilahduttaa fanejaan, sillä yhtyeen loppuunmyydylle Helsingin Olympiastadion keikalle avautuu pian rajoitettu erä vapautuneita lippuja myyntiin. Alunperin bändin 30-vuotista uraa juhlistava megakonsertti A30 oli tarkoitus järjestää viime kesänä, mutta pandemiatilanteesta johtuvista syistä uusi keikkapäivämäärä on lauantai 2.7.2022.

Ajankohdan siirron vuoksi palautuneet liput tulevat uudelleen myyntiin tiistaina 25.1.2022 klo 9.00. Tarjolla on lippuja huippupaikoilta katsomosta sekä permannolta! Niiden Apulanta-fanien, jotka jäivät viimeksi nuolemaan näppejään, kannattaa toimia nyt nopeasti varmistaakseen paikkansa tälle kaikkien aikojen isoimmalle Apulanta-keikalle!

”On mahtavaa, että tällainen tilaisuus aukeaa niille, jotka eivät ennättäneet lippua ensirytäkässä hommata! Jokaisen Apulanta-fanin tulee saada mahdollisuus päästä juhlimaan meidän kanssamme! Keikan siirtämisen vuoksi keikkakuume on noussut jo todellisiin sfääreihin, emmekä malta odottaa, että pääsemme räjäyttämään Stadionin ensi kesänä!”, veistelee Apulannan keulahahmo Toni Wirtanen.

APULANTA – A30 -Olympiastadion konsertti
La 2.7.2022, Olympiastadion, Helsinki
Liput tulevat myyntiin ti 25.1.2022 klo 9.00 osoitteessa www.lippu.fi/apulanta
Liput alkaen 30,30€

Ostorajoitus: 8 lippua / asiakas.
Saatavissa myös VIP- paketteja.
Lisätiedot lipputyypeistä sekä VIP- paketeista osoitteesta: www.lippu.fi/apulanta

Nähdään heinäkuussa uusitulla Olympiastadionilla!

HUOM! Apulanta A30 -stadionkonsertti seuraa viranomaisten ohjeistuksia ja säädöksiä. Keikka järjestetään täysimääräisenä tapahtumana heinäkuussa 2022, mikäli viranomaisten määrittelemät terveys- ja turvallisuussäädökset niin sallivat. Tapahtumaa ei järjestetä, jos viranomaisten ohjeistus sen estää. Tapahtuman siirtyessä, käy ostettu konserttilippu automaattisesti uutena konserttipäivänä tai voit palauttaa sen. Asiakkaalle palautetaan lipun hinta, josta on vähennetty käsittely- ja tilausmaksut.

Huomioithan, että vallitsevista olosuhteista johtuen keräämme jokaiselta lipunostajalta ajantasalla olevat yhteystiedot (sähköpostiosoite ja puhelinnumero) mahdollisten tiedotteiden jakelun vuoksi. Keräämme yhteystiedot tilauskohtaisesti, eli riittää että lippujen ostaja jättää yhteystietonsa, hänen ei tarvitse nimetä kaikkia seurueen henkilöitä tai antaa heidän yhteystietojaan, vaikka ostaisikin useamman lipun.

Apulanta julkaisi uuden singlen!

Musiikkikentän jättiläinen Apulanta julkaisi kauan odotetun singlen. 3D-kriisit -kappale ilmestyi digitaalisena julkaisuna suoratoistopalveluihin tänään perjantaina 10.9. Apulannan keulahahmo ja biisintekijä Toni Wirtanen on jälleen osoittanut neroutensa. Uusi biisi likistää niin lyyrisesti kuin tunnelmallisesti.

”3D-kriisit oli kriisissä pitkään. Tykkäsin todella paljon biisin melodiasta, mutta samalla tempo teki oikean soundin löytämisestä erittäin vaikeaa. Räjäytettiin koko tuttu Apulanta-soundi paloiksi ja kasattiin niistä uusi! Teksti liikkuu aika lailla ihmisyyden perusanatomian tasolla. On jopa koomista, miten samanlaisista atomeista koostuvat laajemmatkin dynamiikat, jotka ohjaavat valtakuntia. Ihmisyys on yksi.” kertoo Toni Wirtanen.

Yhtyeen viimeisimpiin hittijulkaisuihin lukeutuva ”Lokin päällä lokki” on striimannut hiljattain triplaplatinaa, eli 12 miljoonaa. Myös uusi studioalbumi on työn alla, mutta yhtye on toistaiseksi vaitonainen sen julkaisuajankohdasta. Kuluva vuosi on Apulannan uran 30-vuotisjuhlavuosi, joka huipentuu ensi kesänä bändin suurimpaan keikkaan Helsingin Olympiastadionilla.

KUUNTELE 3D-KRIISIT TÄSTÄ!

Kuvagalleria

Skål! – Apulanta saa oman kuohuviinin!

APULANTA -YHTYEELLE OMA KUOHARI!

Tänä vuonna 30-vuotista uraa juhlistava Apulanta saa oman kuplivan juhlajuoman. Apulanta Tinto -punaviinin rinnalle tuoteperheeseen saapuva hienostunut ja keskitäyteläinen kuohuviini kantaa luonnollisesti nimeä Apulanta KuohAri.

Kuten edeltäjänsä, KuohAri saattaa jättää ilmaan kysymyksen ”miksi?”. Apulanta-yhtyeen keulahahmo Toni Wirtanen avaa aihetta lyhyesti:

”On pääpäiviä ja on päävuosia. Meillä on nyt päävuosi, jonka kunniaksi skoolataan luonnollisesti kuplivaa sihijuomaa. Senpä vuoksi olemme työstäneet nautittavaksenne härkäsen kuohArin, juhlajuomien aatelisen!”

Ensimaistiaiset KuohArista saa tulevana viikonloppuna Vaasa Festivaleilla, jossa myös Apulanta esiintyy. KuohArin löydät maahantuoja BBWINES OY:n Viiniateljee-myyntipisteeltä.

Apulanta KuohAri saapuu Alkon valikoimiin viikolla 33. Kysy lisää alko.fi

FAKTAT

Apulanta KuohAri

Alkuperä: Espanja, Requena, DO Cava
Rypälelajike: Macabeo 75 %, Parellada 25 %
Vuosikerta: NV
Kypsytys: 15 kuukautta sakkansa päällä
Suljentatyyppi: Luonnonkorkki
Jäännössokeri // hapot: 6,3g/l//5,8g/l
Alkoholi: 11,5%
Vegaaninen

TAUSTAA

Ana Suria ja Vicente García päättivät alkaa kunnostaa 1800-luvun alusta peräisin olevaa bodegaa vuonna 1991. Tila sijaitsee Requenan viinikaupungissa, Itä-Espanjassa ja se sai nimekseen Pago de Tharsys. Requenan kaupungin historia ulottuu 1500-luvulle e.Kr., jolloin Tharsys -niminen kreikkalainen valloittaja perusti kaupungin. Viinitila on valinnut nimensä kyseisen valloittajan kunniaksi, sillä hän yhdisti viinin juhlintaan ja tärkeisiin hetkiin.

Pago de Tharsyksen viinitarhat sijaitsevat keskimäärin 650 metrin korkeudessa merenpinnasta ja ne antavat pohjoiseen ja etelään. Maaperä tarhoilla on hiekansekaista kalkkia. Utiel-Requenan viinialueella vaikuttaa mannerilmasto, jossa on piirteitä Välimeren ilmastosta. Talvet ovat kylmiä ja kesät puolestaan kuumia. Lämpötilaerot yön ja päivän välillä ovat suuret, minkä ansiosta köynnökset joutuvat tekemään enemmän töitä ja aromeista tulee hyvin konsentroituneita. Keskilämpötila on 13°C. Vuotuinen sademäärä on noin 350-400 millimetriä.

Pago de Tharsys valmistaa sekä kuohuviiniä että muita viinejä. Se on tunnettu sekä Espanjassa että ulkomailla tuotteidensa korkeasta laadusta, innovaatioista ja omaperäisistä etiketeistä. Tänä päivänä tilan viinejä ja kuohuviinejä viedään yli 30 maahan. Vicente García on palkittu useaan otteeseen muun muassa ”merkittävän viinintekijän” tittelillä meriiteistään alueen viininvalmistuksen kehittämisestä. Työskenneltyään vuosikaudet teknisenä johtajana suurilla cava -tiloilla, Vicente kaipasi synnyinseudulleen Requenaan. Siellä hän pääsi käyttämään tietotaitoaan erityisesti cavan valmistuksessa ja hänet tunnetaan pioneerina nimenomaan Requenan kuohuviinin valmistuksessa. Pago de Tharsys valmistaa viinejä paitsi DO Utiel- Requena ja DO Cava -laatuluokissa, myös château -tyylisessä DO Vinos de Pago -laatuluokassa.

LUONNEHDINTA KUOHUVIINISTÄ

Apulanta KuohAri on ulkonäöltään kirkas, hennon vaaleankeltainen ja siinä on pieniä, hienostuneita kuplia. Sen tuoksu on kypsän sitruksinen, omenainen ja hennon paahteinen. Kuiva, keskitäyteläisen hedelmäinen suutuntuma, jota ryhdittävät tasapainoiset, pehmeät hapot. Keskipitkä jälkimaku. Raikkaan hedelmäinen ja harmoninen kokonaisuus.

RUOKASUOSITUKSET

Apulanta KuohAri sopii niin aperitiiviksi, juhlamaljaksi, seurusteluun kuin läpi aterian nautittavaksi. Raikkaan hedelmäisen rakenteensa ansiosta kuohuviini maistuu monipuolisesti noutopöydän antimien ja tapasten kanssa, unohtamatta kerrmaisia kastikkeita ja kalapöydän haastajia, kuten mäti ja graavilohi.

Maahantuojan yhteystiedot:
BBWINES OY
Henri Pelkonen
Myyntipäällikkö, Viinimestari
044 333 73 44
henri.pelkonen@bbwines.fi

Apulannan A30-Olympiastadion keikkaa ei järjestetä elokuussa 2021 – uusi keikkapäivä kesällä 2022

Tiedote 17.6.2021
Julkaisuvapaa heti

Apulanta -yhtyeen Olympiastadionin keikka järjestetään kesällä 2022. Yhtyeen oli tarkoitus esiintyä elokuussa 2021 Olympiastadionilla, mutta pandemiatilanne on hankaloittanut keikan järjestelyjä merkittävästi ja tässä kohtaa on pakko tehdä ratkaisuja. Vaikka tilanne vaikuttaa tällä hetkellä kehittyvän hyvään suuntaan ja kesällä päästään varmasti nauttimaan yleisötapahtumista, tulee elokuu pian, ja näin mittavan konserttituotannon läpivienti rajoitetulla kapasiteetilla ei ole mahdollista, sillä loppuunmyydylle Olympiastadionille odotetaan yli 40 000 konserttivierasta. Päätös ei ole helppo, mutta sillä halutaan varmistaa että yleisö pääsee ensi vuonna juhlimaan Apulannan kaikkien aikojen suurinta keikkaa turvallisesti yhdessä ilman rajoituksia!

Uusi keikka järjestetään vuonna 2022:
Apulanta – A30 
La 2.7.2022, Olympiastadion, Helsinki

Elokuussa piti soittaa loppuunmyydyllä Stadikalla ja juhlistaa meidän bändin 30-vuotista retkeä komeasti ja eniten. Ollaan kuitenkin saavuttu siihen pisteeseen, että joudumme ilmoittamaan, että A30-synttärijuhlia ei juhlita vielä tänä vuonna. Maailma on avautumassa, mutta juuri nyt tilanne ei kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä meille. Kaikkemme teimme, mutta valitettavasti aika loppui kesken. Olemme tehneet älyttömän määrän työtä keikan eteen. Kuukausitolkulla ideointia, suunnittelua ja valmisteluja. Inspiraatiota, innostusta ja tekemistä. Nyt kuitenkin käännämme katseet tulevaan! Voimme nimittäin luvata, että ensi vuonna tulee hienoa! Sen me ansaitsemme, ja ennen kaikkea sen ansaitsevat meidän fanit, joiden kanssa tämä matka ollaan kuljettu. Nyt pitää vain jaksaa odottaa tämä viimeinen pätkä, niin kyllä tästä vielä juhlimaan päästään!” kommentoi Toni Wirtanen Apulanta-yhtyeestä.

Alkuperäiseen konserttiin ostetut liput käyvät vuoden 2022 konserttiin sellaisenaan.
Jos kuitenkin haluat palauttaa lipun, katso palautusohjeet ja lisätiedot Lippupisteen sivuilta ao. linkistä. Lippujen palautusoikeus on voimassa 17.7.2021 asti.

Apulanta: https://www.lippu.fi/artist/apulanta/apulanta-a30-2822720/

Nähdään kesällä 2022!

UKK:

MIKSI TAPAHTUMA PERUTTIIN?
Yhtyeiden oli tarkoitus esiintyä peräkkäisinä viikonloppuina elokuussa Olympiastadionilla, mutta pandemiatilanne on hankaloittanut keikkojen järjestelyjä merkittävästi ja tässä kohtaa on pakko tehdä ratkaisuja. Koska toistaiseksi ei ole varmuutta, että tapahtuma voidaan järjestää ilman yleisörajoituksia ja turvavälejä on peruminen tässä vaiheessa välttämätöntä. 

MILLOIN TAPAHTUMA JÄRJESTETÄÄN SEURAAVAN KERRAN?   
Apulanta -yhtyeen konsertin uusi päivämäärä on 2.7.2022. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uuteen konserttipäivään. Sinun ei tarvitse tehdä mitään!

MITEN JO OSTETTUJEN LIPPUJEN KANSSA KÄY?
Jo ostettu konserttilippu käy sellaisenaan uuteen konserttipäivään. Sinun ei tarvitse tehdä mitään!

VAPAUTUUKO TAPAHTUMAAN VIELÄ LIPPUJA?
Mikäli tapahtumaan vapautuu palautusten myötä lippuja myyntiin infoamme siitä erikseen lipunmyyntisivulla.

MIKSI YHTEYSTIETOJANI KERÄTÄÄN LIPPUA OSTAESSA?   
Keräämme lipunoston yhteydessä ostajan yhteystiedot, jotta pystymme tiedottamaan mahdollisista muutoksista sekä informoimaan asiakkaita turvallisuuteen liittyen mahdollisimman suoraviivaisesti. Haluamme palvella teitä parhaalla mahdollisella tavalla. Asiakastietoja ei käytetä markkinointitarkoituksiin.   

VOITIN LIPUT TAPAHTUMAAN PAIKASTA X TAI Y. MITEN LIPULLENI KÄY??
Palkintolippusi käy sellaisenaan vuoden 2022 tapahtumaan. Sinun ei tarvitse tehdä mitään! Jos et ole vielä saanut lippuasi lähetetään se sinulle viimeistään 1kk ennen tapahtumaa!

MITÄ TEEN KESÄLLE 2021 MAJOITUSTEN KANSSA?
Tapahtuma ei korvaa peruuntuneita majoituskuluja. Olet saanut majoitusvarauksen ehdot varaamisen yhteydessä. Katso ohjeet, muutosehdot ja yhteystiedot varaukselta ja ole yhteydessä majapaikkaasi.

OLEN OSTANUT JO JUNA-/BUSSILIPUN, MITEN TOIMIN?
Tapahtuma ei korvaa peruuntuneita matkakuluja. Olet saanut lippuvarauksen yhteydessä lipun peruutus- tai muutosehdot. Katso ohjeet, muutosehdot ja yhteystiedot varaukseltasi ja ole yhteydessä asiakaspalveluun.

MITEN SAAN YHTEYDEN KONSERTIN JÄRJESTÄJÄÄN?
Nelonen Media Liven tavoitat kaikkiin lisäkysymyksiin liittyen osoitteessa tapahtumat@nelonenmedia.fi

Lisätiedot konsertista:

Apulanta:
Lotta Lintukangas (0505377084, lotta.lintukangas@gmail.com)

Nelonen Media:
Marko Salo, marko.salo@sanoma.com

Lippu.fi:
asiakaspalvelu@lippu.fi

Vapun päällä vappu – Virtuaalinen vappukeikka 30.4.!

Apulanta nähdään virtuaalisella keikalla vappuaattona!

Juhlavuottaan viettävä Apulanta vetää vuoden ensimmäisen keikkansa virtuaalisessa Helsingissä vappuaattona! Keikka on katsottavissa Nelosella ja Ruutu-palvelussa 30.4. klo 19.00

”Nyt on virtuaalista! Eipä vähä! Ei muuta kuin munkit pataan ja simapönttö pöhisemään, nimittäin täältä pläjähtää meidän 30-v juhlavuoden ensimmäinen keikka! Härkänen vappuspektaakkeli tulossa Stadin Vallisaaren eeppisistä maisemista. Siimaa ei anneta!” Kommentoi Apulanta.

Lisätietoa aiheesta:

Vappua juhlitaan Apulannan ja Stigin huikeilla keikoilla Virtuaalisessa Helsingissä!

Vappua vietetään tänäkin vuonna poikkeusoloissa. Koska kevätkauden avausta ei vieläkään päästä juhlistamaan massatapahtumissa, tarjoutuu vapun juhlijoille ainutlaatuinen tilaisuus viettää vappua Apulannan ja Stigin ennennäkemättömillä virtuaalikeikoilla Nelosella ja Ruudussa vappuaattona.

Vapun päällä vappu on Nelonen Median, Helsingin kaupungin ja virtuaaliteknologiaan erikoistuneen Zoan Oy:n yhteistyössä järjestämä virtuaalikonsertti, jossa Suomen suosituimpien artistien ehdottomaan kärkeen kuuluvat Apulanta ja Stig nousevat lavalle virtuaalisen Helsingin paraatipaikoilla.

Vapun päällä vappu -show’ta pääsee seuraamaan vappuaattona klo 19 alkaen Nelosella ja Ruudussa.

Kaksi näyttävää, hitintäyteistä keikkaa sisältävässä show’ssa päästään ensin merelliseen Vallisaareen, jossa virtuaaliselle lavalle nousee näyttävistä lavarakennelmista ja livekeikkojensa teatraalisuudesta tunnettu Apulanta.

Illan huipentaa virtuaalisella Senaatintorilla tavaramerkkiviiksiensä muotoiselle lavalle nouseva bilepopin kruunaamaton kuningas Stig, jonka keikka on täynnä tanssittavia bilehittejä.

”Laadukkaan viihteen merkitys ja tarve on pandemian aikana kasvanut suuremmaksi kuin koskaan ja onkin innostavaa olla mukana luomassa virtuaalista vappujuhlaa suomalaisille Nelosen ja Ruudun välityksellä. Tietysti odotamme malttamattomana, että pääsemme jälleen järjestämään isoja livetapahtumia mutta sitä ennen pyrimme tekemään etävapusta kaikille mahdollisimman hauskan”, sanoo Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laakso.

Vapun päällä vappu -show huipentaa Suomen vappupääkaupunkina tunnetun Helsingin virtuaalisen vappuohjelman, jolla kaupunki kannustaa suomalaisia viettämään tänäkin vuonna kevätkauden avausta lähipiirissä, kokoontumisrajoitusten mukaisesti.

”Epidemiatilanne luo jo toivoa normaalimmasta kesästä, mutta haluamme kannustaa kaupunkilaisia jaksamaan kokoontumisrajoituksia vapun yli. Toivomme, että vappua juhlitaan omassa lähipiirissä, jotta tartuntatilanne ei vapun takia pahene. Suomen vappupääkaupunkina Helsinki iloitsee, että tänäkin vuonna saamme tarjota yhdessä kumppaneidemme kanssa kaikille suomalaisille huikeaa vappuohjelmaa kotisohvilta seurattavaksi”, iloitsee pormestari Jan Vapaavuori.

Vapun päällä vappu -konsertin virallisina pääyhteistyökumppaneina toimivat Helsingin kaupunki, VR, Xiaomi, Radio Suomipop ja Nelonen Media.

Vapun päällä vappu -show vappuaattona 30.4. klo 19 Nelosella ja Ruudussa.

Kesän 2021 keikat julkaistu

30-vuotista uraa tänä vuonna juhlistava Apulanta julkisti keikat ensi kesälle. Kesä huipentuu Olympia Stadionille elokuun 21.päivä!

Kaikki keikat ja päivämäärät:

10.6. Kaarina, Saaristo Open
24.6. Tahko juhannus
25.6. Himos juhannus
1.-3.7. Seinäjoki, Provinssi
3.7. Kokkola, Mustakari Memories
10.7. Hämeenlinna, Wanaja Festival
11.7. Kajaani, Kajaani Fest
12.7. Aitoo, Kirkastusjuhlat
14.7. Nivala, Uikon taikaa
15.7. Oulu, Suomipop Festivaali
16.7. Jyväskylä, Suomipop Festivaali
16– 18.7. Joensuu, Ilosaarirock
24.7. Tikkurila Festivaali
30.7. Turku, DBTL
31.7. Pori, Porispere
6.8. Savonlinna, Saimaa Hehkuu
7.8. Vaasa Festival
21.8. Helsinki, Olympiastadion