Sisälle puhtauteen

Turvasta turhaan niin helppoo eksyy
Anteeksiantoon tahtoo uppoutuu
Kuplasta kultaan kiskot niin kääntyy
Luoteesta vuokseen kerrokset uusiutuu

Kuitenkin teon senkin selvittää voi jotenkin
Kaikista karkeista jää jotain hampaankoloon

Sisälle puhtauteen
Jälkeni jättää ainutlaatuiseen
Haluan eikä pois tule kuin toinen

Lämpöisen virran syleilyyn kahlaan
Lempeään kehtoon joka valuu pois
Rintaani piirtää muotonsa mahla
Tunteessa siinnyt eikä estää voi

Paljastaa uskaltaa täytyy
Jos tahtoo antaa itsestään hetkenkään
Sillä vain niin voi voittaa

Sisälle puhtauteen
Jälkeni jättää ainutlaatuiseen
Haluan eikä pois tule kuin toinen

’Tämän kappaleen kertosäkeen ja bridgen tein alunperin Kiilaa varten, mutta sopivaa säkeistöä ei syntynyt, joten ralli jäi puhelimen muistiin odottamaan parempia aikoja. Olen aivan varma, että tuo kertsi on pöllitty jostain, mutta en millään saa päähäni mikä se voisi olla. Soittakoon poliisit, jos joku omakseen tuntee. Tuo vain kerran pölähti mieleeni ollessani iltasella mummolla kahvilla. Sitten piti ”mennä käymään autossa”, jossa joikasin bridgen kertseineen puhelimeen. Heh, noita minulla on aika paljon vieläkin jemmassa. Aika ruotosen kuuloista matskua osittain. Sanoitukset rakensin rakkaudella hyvää ystävääni ja yhtyetoveriani, Sipeä, silmällä pitäen. Konsultoin häntä useampaan otteeseen näitä tehdessäni. Minä tykkään näistä. ”Sisälle puhtauteen” on vedetty kokonaan legendaarisen Popeda-yhtyeen kamoilla. Ukot olivat tekemässä levyä Headlinella ja pitivät välipäivää. Heinolan juntithan eivät voineet jättää tilaisuutta käyttämättä, vaan pakko oli -luvatta, tottakai- lokittaa Ikurin miesten vermeitä. Oli lasikuiturummut ja kaikki. Semmoiset, mitkä heiluivat ja olivat muutenkin varsin lötköt. Härkänen soundi, kumminkin. Hautainen, sanoisin. Kiitoksen lausunkin tässä itseni ja edustamani yhtyeen puolesta Popedalle.

Biisin kruunaa Omnichord-soolo. Omnichord on semmoinen muovinen, kanteleentapainen vehje, jossa ei kuitenkaan ole kieliä. Katsastakaapa netistä. Upea laite!’

-Toni