Morjensta pöytään.

Onkin taas vierähtänyt aikaa siitä, kun viimeksi on tullut mitn kirjoiteltua mihinkään. No, loma on lomaa, ja sellaisena olen halunnutkin sen pitää. Poijaat kävivät kaukomailla, mutta minä ostin 50-tuumaisen plasmatelkkarin ja pelasin Äksboksia. Innostuin myös sutimaan figuja rätväkkääseen WW2-aiheiseen strategiapeliin nimeltä Flames of War. Alkaa olla Panzergrenadier-komppania hyvässä iskussa ja muutakin kalustoa on jo kentällä. Kymmeniä tunteja on mennyt siihen, mutta jotenkin tuo toiminta rauhoittaa kummasti. Ja rauha on tärkeätä. Ja nörtteily. Nyt kuitenkin ollaan poikien kanssa taas alettu aktivoitua ja ajattelinkin laitella hiukan kuulumisia.

Nyt on nimittäin niin, että meillä on puolentoista viikon päästä studiohommia. Kesäksi väännetään vanha kunnon EP, jonka komealta kalskahtava julkkariveto olisi näillä näkymin Provinssirockissa (josta on muuten tulossa aivan tolkuttoman kova! Foo Fighters, Coheed&Cambria, Billy Talent, Dinosaur JR). Kolme biisiä on lakkarissa jo ja huhtikuussa käydään tekemässä pari lisää. Noista sitten koostetaan neljän veisun kesä-EP ja yksi jätetään odottelemaan tulevaa levyä. Kyllä, levyä.

Tyly totuus on nimittäin se, että toissapäivänä varailtiin hirveä läjä studioaikaa loppukeväälle ja juhannukseen mennessä pitäisi olla puolikas levyä valmiina. Huh huh. Oikeastaan on aika omituinen fiilis. Mihinkähän tässä on taas tullut lähdettyä? Levyn tekeminen on aina semmoinen hyvin intensiivinen prosessi ja tämä seuraava on vielä oikein juhlalevy (siis kymmenes, joten kai sitä nyt voi jonain merkkipaaluna pitää) ja kaikkea, joten ei tässä nyt vallan paineettomassa ilmapiirissä olla. On kuitenkin uskomattoman hieno tunne, kun on taas saanut otteen tekemisestä ja taas huomaa sen, miten ne biisit alkavat tulla jostain. Itse asiassa, meillä on yksi aika hyvä ralli tuossa jo valmiina, vaikka nyt itse sanonkin, ja se on oikeastaan parasta inspiraatiota. Hienoa käydä soittelemassa uusia veisuja ja odotella kevättä. Niihin uusiin biiseihin on haettu hiukan semmoista Seattlen havinaa. Ollaan kuunneltu hirveästi vanhaa Dinosaur JR:ää, Faith no Morea, Nirvanaa ja Soundgardenia ja on kyllä potkinut kovasti. Tavallaan tässä muutamana viime vuotena ei ole tullut kuin hyvin samanlaista musaa eri puolilta ja se "aikamme perussoundi" alkaa pikkuhiljaa nyppiä. Tuolta ysärin alkumetreiltä löytyy hienoja juttuja, ja on kai se sanottava, että ne omatkin musajuuret ovat aika pirun vahvasti siellä kiinni. Eli omilta juurilta haetaan fiiliksiä, mutta katsotaan nyt sitten, mihinkä se johtaa.

Semmoinenkin tuossa tapahtui, että kaikkien muusikoiden ystävä, ÄKT (Ääni-ja Kuvatallennetuottajat ry) halusi antaa Apulannalle Emma-palkinnon. Niinkuin on jo monessa paikassa tullut todettua, on meillä yhtyeenä, sekä Levy-yhtiöllä ollut pitkään varsin traumaattinen suhde tuohon k.o. järjestöön. Levy-yhtiöhän ei siihen yhdistykseen kuulunut eikä kuulu, joten se aiheutti aikanaan hyvinkin paljon kanhausta ja hiertämistä. Tuo juttu kandee haistella jostain muualta interwebin syövereistä, jonne se on aikanaan tullut tarinoitua tarkemminkin. Jotenkin vain tuntuu, että tämän palkinnon ajankohdassa haiskahtaa vahvasti se, että emme enää ole Levy-yhtiön leivissä... Mene ja tiedä. *** Hälytys! Katkera juntti vinkuu!*** Muuten en kyllä keksi, miten juuri tämä levy kaikista noista yhdeksästä olisi pokaalin arvoinen ja mikään muu ei. Ja miksi yhtyeemme juuri nyt olisi palkinnon arvoinen, mutta ei esim silloin, kun olimme 18 (vai oliko se 16 vai 19) viikkoa ygösenä putkeen. Ja mitä noita nyt on. Eli miksi juuri nyt?! ***Vaara ohi*** Joka tapauksessa, vaikka tänä vuonna meille olikin laitettu aika monta ehdokkuutta noihin eri sarjoihin, ei se silti paranna koko instituutuion kuvaa silmissämme. Eikä se, mitä tuo instituutio edustaa siitä muutu, olemmeko me ehdolla heidän kisoissaan vai emme. Tai siitä, saammeko me sieltä palkintoja vai emme. Poikien kanssa jätimmekin nuo kinkerit suvereenisti väliin. Ei semmoiset ole meidän "juttuamme" oikein mitenkään. En minä tiedä mistä se johtuu, mutta tuommoisissa häppeningeissä sitä tuntee itsensä todella uskomattoman vaivaantuneeksi ja ulkopuoliseksi. Ja se ei todellakaan lähde, joten parempi kaikille, että Heinolan juntit tekevät jotain aivan muuta.

Sen sanoisin vielä, että vaikka siellä telkkarissa väitettiinkin, että minä olisin ollut paikan päällä kisoissa, en siellä ollut. Valehtelevat vielä, perkeleet, ja mustamaalaavat viattomia sivullisia.

Mutta että tämmöistä on ollut. Nyt liukenen tästä vääntämään vimosta veisua kuosiin, niin huomenna päästään treenaamaan.

Pärjäilkää nyt siellä. Otamma tässä aktiivisemmin kiinni taas elämästä ja pidellään näitä yhteyksiä sinnekinpäin paremmin. Moro!

Toni