No niin. Tasan yhdeksän tunnin päästä olisi YleX:ssä uutta materiaalia ensisoitossa. "Eikä vielä ole edes ilta" on siellä Viikon levynä ja se tarkoittaa sitä, että joka päivä he soittavat yhden meidän valitsemamme biisin albumilta. Tänään soitettiin pitkät treenit ja kelailtiin ohessa mitkä biisit tahtoisimme esitellä noin ikään kuin makupaloiksi. Siitä saimme vision, että laitetaanpa rallit kronologiseen ruotuun ja ruvetaan sieltä tuuttaamaan syntyjärjestyksessä. Pitäisi ainakin saada jonkinlainen haju siitä, miten albumikokonaisuus alkoi hahmottua.

Suoraan sanoen, minua on ahdistanut suuresti tuo "Viikon levy"-proggis. Julkaisupäivän lähestyessä on paniikki muutenkin läsnä kaikessa, eikä tuo ainakaan helpota asiaa, että biisejä esitellään jossakin radiovirrassa täysin asiayhteydestä irrallaan. Varsinkin tämän albumin kanssa -uskoakseni- kokonaisuus on jopa vielä oleellisempaa kuin aiemmin. Toisaalta, jos jengi diggailee noita biisejä, niin juuri tämänkaltainen ennakkomehustelu aiheuttaa hienoja odotuksen kutinoita ja nostattaa odotuksia entisestään. Riskipelillä mennään, mutta ehkä tämä tästä.

Miksi minä sitten panikoin niin paljon tätä levyä? Ensimmäinen ja suurin syy on se, että tämä on Kiilan seuraaja. Kiila on erittäin vahva pläjäys, joka myöskin ylitti kaikki odotuksemme kaupallisesti. Ei ole helppoa lähteä tekemään seuraajaa moiselle, etenkin kun kyseessä on jo yhdeksäs levy. Mielessä on pyörinyt helvetillisyyteen asti sama ajatuspyörä. Mitä jos enää ei lähde? Oliko tämä tässä? Miksi ylipäätään tämmöinen levy pitää tehdä? Tehdäänkö tässä vain samaa biisiä uudestaan? Onko meillä enää mitään annettavaa kenellekään? Uskokaa huviksenne, tuo ajatusklusteri on ollut todella paljon mielessä.

Monta kertaa olen ollut siinä pisteessä, että lyödään hanskat tiskiin ja himmataan koko levy. Minulla meni puoli vuotta aivan järjettömässä hartialukossa, kun kelailin asioita mahdollisimman negatiivisesti. Tälle levylle on kasattu ehdottomasti eniten painetta koko uramme ajalta. Välillä tuntuu, kuin kaikki odottaisivat EVOEI:n floppaavan ja meidän kaatuvan sen mukana. On ollut hetkiä, jolloin olen uskonut niin itsekin. Itse asiassa, niitä hetkiä on ollut pelottavan paljon. Levyn tekoprosessin edetessä koko ajan kasvoi paine saada aikaiseksi "se" biisi, joka olisi meidän musiikillinen messiaame seuraavat pari-kolme vuotta. Uusi Vasten mun kasvojani tai Armo. Tai ehkä Teit meistä kauniin tai Mitä kuuluu.

Sitä biisiä ei koskaan tullut. Tuli jotain aivan muuta, paljon parempaa. Kultajyvää etsiessä tulimme huomaamatta synnyttäneeksi vallan helkkarin kovan albumin. Kullan sijasta biisit ovat öljyttyä, kemiallisesti teroitettua hiiliterästä. Eivät kimalla, mutta leikkaavat syvään. Tajusin vasta neljä päivää sitten, että tuo EVOEI on oikeasti aika jurkeleen kova lätty. Uskomatonta, miten tekoprosessin vaikeudet, omat odotukset ja ulkoinen paine voivat sokeuttaa ihmisen. Jopa omien kättensä työn hedelmältä.

Viimeiset päivät olen ollut lähinnä helpottunut, vaikka tottakai lähestyvä julkaisupäivä jännittääkin aika pirusti. Helpottunut olen siksi, että tiedän nyt, että EVOEI on hyvä. Omituinen nöyrä itsevarmuus on syrjäyttänyt sen törkeän hartialukon, mikä on ollut päällä jo helkkarin kauan. Ihailen ja arvostan Sipeä aivan järjettömästi, koska hänen luottamuksensa on ollut koko ajan vahva. Mistä se mies voi löytää kaiken tuon uskon?! Jopa Sami on diggaillut tätä levyä (tai sitten poikaparka kusettaa palkankorotuksen toivossa), vaikka yleensä hän ei juuri nakkaa paschaakaan muusta kuin Zappasta ja vastaavasta moninuottisemmasta omituisuudesta. Minulle EVOEI on auennut vasta treenien kautta, kun olemme päässeet soittamaan biisejä kunnolla. Luulenkin, että nämä veisut tulevat puhuttelemaan enemmän elävänä kuultuna, kuin levyltä. Tältä itsestäni ainakin tuntuu, vaikka vannomaan ei auta mennä.

Luulen, että tästä levystä eivät läheskään kaikki pidä, edes omista faneistamme. En rehellisesti sanoen tiedä, mitä odottaa. Kaupallisesti tämä on vähintäänkin hyppy tuntemattomaan, jos nyt ei suoranainen itsemurha. Tällä levyllä ei ole perinteisiä "hittibiisejä". Uskon kuitenkin, että ne ketkä tästä diggaavat, tulevat rakastumaan tähän vallan helkkaristi. Joko tai. Jälleen kerran riskipelillä mennään, mutta mitä siitäkään tulee, jos alkaa pelata varman päälle? Parempi on mennä ylpeästi metikköön, kuin ajella hissukseen keskitiellä. Ja nyt emme todellakaan ole siellä mehtässä. Tuulilasi on kyllä halki, mutta tehoja irtoaa.

Soundillisesti tämä on täysin toista maailmaa kuin mikään aikaisempi tuotoksemme. Paljaampi, rujompi ja härkäsempi, mutta jotenkin ehjä. Kokonaisuus. Yllättävän hyvin on tullut soitettuakin. Laulusta en osaa sanoa, mutta se onkin aina kaikkein henkilökohtaisin osa koko levyä, eikä siihen ikinä osaa suhtautua objektiivisesti. Jos joku kuulija saa jonkin tunteen tuota kuullessaan, niin silloin se on hyvä. Muulla ei liene väliä.

Tämä levy aukeaa tai jää aukeamatta lyriikan kautta. Näin uskon. En tiedä miksi, mutta nyt olen kirjoittanut sanat täysin eri tyylillä kuin ennen. Sitäkään en osaa sanoa, miten muut ne kokevat, vai huomaako kukaan ylipäätään mitään uutta. Ehkä ainoa asia, mikä muuttui on tekoprosessi, ja sitä kautta kuvittelen itse, että tyyli on muuttunut jotenkin oleellisesti. Näinkin voi olla. Joka tapauksessa, minusta EVOEI on sanoituksellisesti paras kokonaisuus, mitä on tullut väsättyä. Ainakin ehein. Aikanaan väsäilin yhdet sanat parissa-kolmessa tunnissa. Nyt kesti jopa päiviä saada valmiita biisejä. En halunnut, että levyllä olisi yhtään täyteriviä. Ei edes yhtään täytesanaa. En minä tiedä, mitä järkeä tuommoisessa kirjoittamisessakaan on, mutta nyt se tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Halusimme haastaa itsemme kaikilla sektoreilla, joten ei lyriikkaakaan voinut väsätä lonkalta. Ja hyvä niin. Tästä tuli helvetin hyvä. Sattui, mutta kannatti. Levyn lyyriset teemat ovat jotain aivan muuta, kuin mitä ennen tehtiin ja nyt ne mielestäni tulevat selkeämmin esiin. Toisaalta, jokainen tulkitsee sanat niinkuin haluaa, eikä yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa ole. Eikä tämä nyt siltikään mitään suorinta mahdollista ole... Haluaisin todella paljon kirjoittaa enemmänkin tuosta lyriikasta, mutta en raaski tehdä sitä ennen julkaisua. En halua kuollaksenikaan pilata kenekään tulkintoja, sillä ainoastaan tulkinnan kautta voi musiikki muuttua taiteeksi. Kyllä sekin aika vielä tulee, kun tuosta voi jorista kyllästymiseen asti, mutta se aika ei ole nyt.

Hienointa tämän levyn tekoprosessissa on ollut yhteisöllisyys, joka bändin sisällä ja studioryhmän kanssa on vallinnut. Asioita on mietitty yhdessä ja kaikkien näkemyksiä on kuunneltu. Tämä levy varmasti kuullostaakin niin yhtenäiseltä juuri siksi, koska tämä on kollektiivinen suoritus. Ei pelkästään kokoelma biisejä ja fiiliksiä, joita yksi ihminen tuottaa. Kun bändi on bändi, niin silloin se myös kuullostaa bändiltä. Ainakin jos se on hyvä bändi.

Minä menen nyt nukkumaan. Huomisesta tulee härgäänen päivä, kun lapsia aletaan ulkoiluttaa. Nöyrä toiveeni on, että kuuntelette noita biisejä avoimin mielin. Lupaan, että niissä on sisältöä paljon enemmän, kuin mitä ensimmäisellä kierroksella välittyy.

Lämmöllä ja jännityksellä, Toni