Apulanta
Kotisivu
Viivakoodit 16.02.2001

Bändi palasi hajoamisen partaalta tekemällä levyn omilla ehdoillaan

(Helsingin Sanomat 31.10.1998, Jarkko Jokelainen)

Nämäkö ovat niitä nuoria vihaisia miehiä, jotka kieriskelevät turhautumissaan, käyttäytyvät hyökkäävästi ja aiheuttavat pieniä skandaaleja minne vain menevätkin? Onko tämä se bändi, jonka on annettu ymmärtää elävän viimeistä talveaan?
Istun samassa pöydässä Apulanta-yhtyeen kitaristi-laulaja Toni Wirtasen, 23, ja rumpali Sipe Santapukin, 20, kanssa. Tunnelma on kaikkea muuta kuin painostava, ja julkisuudessa esitetyt arvailut yhtyeen hajoamisesta sisäisiin ristiriitoihin haihtuvat kättelyssä.
Ensi viikolla ilmestyvässä Apulanta - maalin alta -kirjassa ilmapiiri on kokonaan toinen. Siinä puretaan kolmen vuoden ajan Suomen suosituimpiin rockbändeihin kuuluneen yhtyeen krapulaa ja vaivutaan ajatuksissa varsin syvälle.

"Kesä oli katastrofi
sisäisille väleille"

Kirjan haastattelut juontavat viime kesältä, jolloin yhtye oli todellakin saanut tarpeeksi keikoista pesäpallokentillä, traktorinlavoilla ja vesisateessa.
"Kesä oli suorastaan katastrofi, jos ajatellaan bändin sisäisiä välejä", Sipe muistelee nyt.
"Me tehtiin samalla setillä jotain 150 keikkaa. Siinä tulee Suomen kokoisessa maassa aika hyvin sitä neulaa karttaan. Kun oli käyty samoissa paikoissa kaksikymmentä kertaa, se ei kiinnostanut enää ketään", Toni jatkaa.
"Eikä tätä hommaa viitsi vain rahan takia tehdä. Tämä lähtee niin paljon fiilispohjalta, että sen huomaa jokainen, jos sitä fiilistä ei ole."
Apulantaa vaivasi myös turhautuminen omaan kehitykseen. Kaksi edellistä albumia Ehjä ja Kolme olivat nousseet vuosikymmenen myydyimpien kotimaisten rocklevyjen joukkoon, mutta yhtye kaipasi toisenlaista tyydytystä.
Ratkaisu löytyi uudesta albumista, jolle on annettu hieman harhauttava titteli Aivan kuin kaikki muutkin.
"Nyt me tehtiin pitkästä aikaa juuri sellainen levy kuin itse haluttiin, välittämättä mitä muut siitä ajattelee", Toni kertoo.

Tohtori Frankensteinin
luomaa kauneutta

"Edellistä albumia tehdessä tuli hirveästi kelattua, että meneekö tämä läpi. Me olimme monen vuoden yrittämisen jälkeen saaneet menestystä, minkä vuoksi tuli pohdittua, miten tämän tilanteen voisi säilyttää. Me ei uskallettu eikä osattu kehittyä."
Uudella albumilla Apulannan sävellykset soivat entistä kaihoisammin ja sovituksissa on uudenlaista hienosäätöä.
Samalla kappaleiden kirjo on muuttunut entistä värikkäämmäksi.
"Levylle ei ole hakemalla haettu ilmiselviä hittibiisejä. Halutessani mä pystyn yhä tekemään sellaisen palikkahitin, mutta mä en olisi enää itse saanut siitä mitään. Esimerkiksi joku Anna mulle piiskaa syntyi rehellisesti sanottuna niin, että mä päätin tehdä hitin - ja onnistuin siinä ihan kohtalaisesti", Toni viittaa 30 000 kappaletta myyneeseen singlehittiin. "Nyt levyllä on vain ne biisit, jotka syntyivät luonnostaan. Diggaa jengi niitä tai ei."
"Mä olen yrittänyt tallentaa levylle näkemykseni kauneudesta. Tietysti pitää muistaa, ettei minun lauluääneni - eikä oikeastaan mikään muukaan - ole tässä bändissä perinteisesti kaunista. Tämä albumi on sellaista tohtori Frankensteinin luomaa kauneutta."

Levyltä puuttuvat
kappaleiden nimet

Näkyvin osoitus yhtyeen halusta tehdä levy täysin oman pään mukaan löytyy albumin kansista, sillä levyltä ei löydy lainkaan kappaleiden nimiä. Idea oli mielessä jo edellistä albumia tehdessä, mutta silloin ei löytynyt tarpeeksi uskallusta.
"Biisinnimet ovat varsinkin meillä olleet aina vähän huijausta. Niitä on keksitty yleensä siinä vaiheessa, kun kannet ovat olleet lähdössä painoon", Toni perustelee poikkeuksellista ratkaisua. "Me haettiin sitä että ihmiset voisivat itse kelailla nimiä. Eihän se ole kaikkein kuluttajaystävällisintä, mutta pitemmän päälle se voi olla mielenkiintoisempaa."
Apulanta on viimeisten muutaman vuoden aikana joutunut poikkeuksellisen kovaan pyöritykseen. Mitä kuuluu -singlen jälkeen yhtye on noussut järjestelmällisesti myyntilistojen kärkeen, ja ryhmä on ollut yksi maan halutuimpia keikkailijoita.
Nyt ensimmäisestä menestyksen aallosta on kulunut jo sen verran, että pojat pystyvät tarkastelemaan tapahtumia kauempaa.
"Vuonna 1996 meillä oli kyllä sellainen vaihe, että todellisuudentaju hävisi", Toni myöntää. "Se oli se kusahdusvaihe, joka tulee välttämättä, kun keikoilla alkaa käydä mielettömästi ryhmää, pankkitilille on tilitetty kuusinumeroisia summia ja naama näkyy telkkarissa. Kun menee ylioppilaskirjoituksista suoraan telkkariin, se ei voi olla vaikuttamatta."

"Me ei olla mitään
fotomodelipoikia"

Menestyksestä huolimatta Toni ja Sipe uskovat Apulannan pysyneen rehellisenä ja aitona yhtyeenä.
"Me ei olla mitään fotomodelipoikia, jotka on laitettu laulamaan kivasti. Mä seison edelleenkin sen takana, että me olemme aito juttu", Toni vakuuttaa.
Suosion myötä Apulanta on saanut kuitenkin tottua myös syytöksiin. Uransa alkuaikoina yhtye esiintyi ahkerasti punkpiireissä, mutta nyt osa vanhoista kuulijoista on kääntänyt selkänsä yhtyeelle. Heidän syytöksensä asenteen muuttumisesta eivät saa kaksikolta ymmärrystä.
"Mä olen yleensä rauhallinen ja tyyni mies, mutta silti mun päässä naksahtaa aina, kun joku tulee selittämään, ettei meillä ole enää asennetta", Sipe puolustautuu. "Me ollaan sellaisessa asemassa, että me voitaisiin tuudittautua tähän tilanteeseen ja tehdä kaikki tutusti ja turvallisesti, mutta me ei edelleenkään tehdä asioita niin kuin meidän odotetaan tekevän. Eikö siinä ole asennetta jos jossain?"
Olennainen osa Apulannan uraa on ollut omassa kaveripiirissä syntynyt julkaisija Levy-yhtiö. Apulannan menestys on tuonut Levy-yhtiölle menestystä, mutta toisaalta Apulanta saa kiittää yhtiötään menestyksestään.
Levy-yhtiön perustaja Arska keksi Apulannan jo ennen kuin bändi oli ehtinyt lähestyä muita yhtiöitä.
"Ei me ehditty edes lähettää nauhoja muille, koska Arska imaisi meidät heti", Toni muistaa.
"Vaikka tuskinpa meitä olisi mihinkään muualle huolittukaan."

Oma yhtiö takaa
vapaat kädet

Toni kertoo olevansa suunnattoman ylpeä levyttäessään riippumattomalle yhtiölle, koska se on mahdollistanut musiikillisesti vapaat kädet.
"Meillä on aina ollut mahdollisuus tehdä mitä halutaan. Jos me halutaan äänittää levyllinen piereskelyä ja steppausta, se onnistuu. Isolla levy-yhtiöllä tulee aina noottia jostain. Jos hittibiisi ei olekaan albumilla, tulee noottia. Jos kansissa ei ole biisien nimiä, tulee noottia. Meillä ei ole tätä ongelmaa."
"Kyllä se on melko muovista toi isojen levy-yhtiöiden homma", Sipe lisää. "Raha tuntuu olevan aika paljon etusijalla."
Muutama vuosi sitten Levy-yhtiö hämmensi suomalaisia musiikkikuvioita kymmenen markkaa maksavien singlejen kampanjalla.
Yhtiön tempaus sai Suomen hyytyneeseen singlemyyntiin jälleen vauhtia, mutta monet tuomitsivat sen hintojen polkemisena.
"Kyllä mä ymmärrän, että isoja levy-yhtiöitä ottaa päähän, kun nuoret jullit menestyy paremmin kuin niiden isolla rahalla tekemät tuotteet", Toni piikittelee nyt.
"Eivätkä pelkästään menesty vaan hyppivät vielä varpaille."

Jarkko Jokelainen