8.7.2000 Aitoo
(HallaHanna)
Tultiin Aitooseen joskus kuuden aikaan. Siinä vähän aikaa
katseltiin ympärillemme,
(minä omana epäluuloisena itsenäni) ja pystytettiin teltta.
Siinä telttaa pystyttäessä tutustuttiin pariin ihmiseen
jotka tulivat
puheille nähtyään mun Nirvana-paitani. Toi mun
paitavalintani sai yllättävän paljon
huomioo niiden kahden päivän aikana, jotka me Aitoossa
vietettiin.
Teltta-alueelle kuului Apulannan soundchek ja ihmiset
joivat ja juhlivat, kun taas
minä tyydyin seuraamaan vierestä. Fiilistelin yksikseni.
Tai olihan minulla tuo
kaverini messissä mutta mä fiilistelin pääni sisällä.
Kaivauduin omaan pieneen maailmaani
sisään. Kahdeksalta vaihdettiin liput rannekkeisiin ja
mentiin portista alueelle sisään.
Siinä kaverini kanssa katseltiin aluetta ja jossain soi
Jeesus-musiikki mikä sai
niskakarvani nousemaan pystyyn. Ei minulla periaatteessa
ole mitään vastaan kenenkään
uskontoa mutta vit*ttaa kun sitä aletaan tyrkyttämään ja
viimeaikoina sitä minulle on
tyrkytetty liikaakin. :( Katseltiin siinä sitten rauhassa
kojuja kun Sami astelee
hymyillen luoksemme ja alkaa selittämään jotain grungen
noususta ja tuhosta.
Lupasimme miettiä jotain mielipiteitä aiheesta ja mennä
myöhemmin keskustelemaan lisää.
Näin me emme kuitenkaan tehneet vaan istuskelimme sellaisen
puun alla sateen suojassa.
Jossain vaiheessa iltaa alkoi Maija Vilkkumaa bändinsä
kanssa soittamaan ja kuuntelimme
sitä toisella korvalla. Pari biisiä kävin sisäpuolella
pogoomassa, joskaan muuten en
Vilkkumaata diggaile. Seuraava bändi oli Freud Marx Engels
& Jung. Josta en pitänyt.
Hyppelimme kaverini kanssa missä sattui kunnes Marx Engels
& Jung lopetti ja menimme
lavan eteen (about toiseen riviin) odottelemaan Apulantaa
jonka takia olimme Aitooseen
lauantaina tulleet ja maksaneet vähistä rahoistamme kalliin
lipun. Tain no eihän lippu
ollut kallis verrattuna suurempiin festareihin mutta
kyllähän se 70 mk isolta tuntui.
Roudarit roudas kamoja lavalle ja jotkut kusipäät huuteli
niille jotain skeidaa.
*Itseltäni kiitos ja kumarrus roudareille.*
Lavalle tuotiin myös jotain "antiikin Kreikan"-lavasteita.
Kaksi leijonapylvästä
ja sitten yksi kädetön nainen ja toinen nainen jolla kädet
vielä oli tallella.
Leijonapylväistä diggailin erityisesti. Leijonista pidän
muutenkin. Itsekin
leijona olen horoskoopiltani, vaikken horoskooppeihin sen
kummemmin usko, yleensä
luen ne läpi ja unohdan saman tien. Turhaa. Tosin
saattaahan se totuus ja kohtalo ja
mikälie nyt onkaan piilläkin tuolla tähdissä ja niiden
asennoissa, mutten jaksa uskoa
noihin lehtien horoskooppeihin. Huah. Eksyin aiheesta...
Keikka taisi alkaa vähän myöhässä? En minä muista enää, ei
välttämättä.
Siinä kävi joku juontaja huudattamassa yleisöä.
-Mitä te olette tulleet tänne kuuntelemaan?!
-APULANTAA!!!!
-Mitä? Ei kuulu!
-APULANTAAAARGH!!!!!
Ja sitten jo astuikin tutut miehet lavalle ja mikrofoonista
kuului se legendaarinen
"Hyvää iltaa,(tässätapauksessa Aitoo)!!"
Biisilista oli seuraavanlainen:
Poistuisitko mun elämästäni
Käännä se pois
Teit meistä kauniin
---------------------------
Odotus
Silti onnellinen
Hallaa
---------------------------
Ei yhtään todistajaa
Tex Mex Cowboy
Mato
---------------------------
Terä
0010
Silmämuna
___________________________
ja encorena biisit:
Mitä vaan
Piiskaa
Toi oli tota hittibiisimeininkiä joka kieltämättä toimii
hyvin ja itse pogosin sen
minkä pystyin. Välispiikit oli sitä "Joku teistä on ehkä
kuullut tämän aikaisemminkin"-
osastoa. Heh. =)
Itse henk.koht pidin setin aloittamisesta Poistuisitko mu
elämästäni-biisillä.
Se on jotenkin niin tylyä heti aloittaa tuollalailla että
"painukaa vittuun".
Luulot pois heti alussa ja kenelläkään ei ole enää hauskaa.
*eh*
Mä heitin heti keikan alussa Tonille tarkoittamani ruusun
lavalle kiitoksena jostakin,
en tiedä, jostakin määrittelemättömästä asiasta. Olishan se
tietysti voinut olla
kauniimpaa antaa se miehelle henk.koht. mutta en viitsinyt
kuitenkaan häiritä kun siinä
sen ympärillä sitä jengiä riitti ilman minuakin. Hymyilytti
vaan kun Toni asetteli sen
ruusun kitaran hihnaansa ja piti sitä siinä muutaman biisin
ajan, jonka jälkeen
heitti sen yleisön joukkoon. Tiedänpähän ainakin että se
edes hetken miehellä itsellään oli.
Se riittää minulle. Nyt tää alkaa jo varmaan kuulostaa
fanifani-meinigiltä mutta
EI VOI MITÄÄN!!!
Biisien välissä kuultiin pari Samin kertomaa vitsiä, tai no
kuultiin ja kuultiin, minä
en kuullut mitään kun ihmiset ympärillä jostain syystä
aloitti kiljumisen juuri silloin
kun olisi pitänyt olla hiljaa. Höh.
Jonkun biisin Toni omisti rakkaalle yleisölle,jotkut
vähemmän rakkaita kylläkin kuulemma,
oliskohan biisi ollut Teit meistä kauniin?
Sitten tuli vielä Samin paidan pois otto jonka aikana tuli
sellaista jännää säestystä.
Mä olen aina ollut huono analysoimaan mitään mutta
sellaista kuitenkin että jännitys tiivistyy.
Jos ymmärrätte?!
0010:n jälkeen alkoi tuttu ti-ti-tididi-tididitittidi-ti-ti-
tididi-tididitittidi-tahti
ja mikrofoonista kuului "Apulantayhtye kiittää kaikkia
paikalle saapuneita ja toivottaa
kaikille erittäin hyvää illnjatkoa" jonka jälkeen soittivat
vielä Silmämunan poistuen sen jälkeen
verhon taakse. Alkoi mieletön We want more-huutosaraja ja
hetken kuluttua Apulanta tulikin
takaisin lavalle kahden biisin verran. Ensimmäisenä Mitä
vaan ja sitten vielä Piiskaa
jonka "Ei oven takana sinua odota iloinen ystävä kädessään
kukkia, ei oven takana sinua odota
lämmintä syliä ilman nauloja"-kohta hidastuu keikka
keikalta enemmän. Mä olen aina pitänyt siitä
kohdasta. Siitä mä saan joskus enemmän kicksejä kuin
välillä kokonaisesta keikasta.
-Jos te tahdotte että AITOO on kesän paras festari ja
tahdotte meidänkin olevan samaa mieltä
niin näyttäkää se!
PIISKAA, HEI BEIBI ANNA MULLE PIISKAA...
Hienoa. Kaunista. On ehkä kauneinta mitä olen koskaan
nähnyt. Musiikin tahdissa vellova ihmismeri,
verta, hikeä ja kyyneleitä. Lopun ajan fiilistä.
Keikan loputtua astelen kauniisti hymyillen järjestysmiehen
luo ja pyydän tätä antamaan minulle
biisilistan ja antoihan se. En minä kyllä ymmärrä miksi
minun VÄLTTÄMÄTTÄ se piti saada, mutta
onpahan ainakin joku muisto siitäkin keikasta.
Olo oli väsynyt ja tunkkainen niinkuin aina keikan jälkeen
ja kohta huomasin jonottavani
myyntikojun luona juomista. Helvetin kallista sellaista.
Pyöritään kaverin kanssa ympäriinsä ja kävin minä ostamassa
jossain vaiheessa hienot tummansiniset
Apulanta-stringit. *eh* Tosin en muista suoritinko
ostokseni ennen vai jälkeen keikan mutta
who care?! Apiksen jälkeen lavalle kiipesi vielä Nightwish
jota katseltiin vähän aikaa.
Aloitus oli hieno ja lopetuskin muistaakseni, keikan
keskivaihetta ei oltu sitten katsomassakaan.
Sitten raahauduttiin telttaan nukkumaan seuraavan päivän
Tehosekoittimen keikkaa odotellen.
*lentää*
|