12.7.2000 Tampere
(se sama vanha kusipää (Osa 1.1))
Freedom's just another word for nothing left to lose.
Kävelen kohti Pakkashuonetta paahtavassa
auringossa. Kuinka mukavaa onkin saada tähän
festarimenoon klubikeikka.Jalkojeni tasolla asfaltilla makaa
västäräkin ruumis hennot jalat irvokkaasti ylös yhä
sojoittaen. Kyykistyn katsomaan raatoa lähempää...sen
siipipeite on repaleinen ja vähät jäljellä olevat sulat
tuulen riepoteltavana. Päässäni soi sellanen
western-soundtrack...se ääni kun lone rider ratsastaa
aavekylään, jossa kaktukset kukoistaa(Osalle vastaava ääni
voi tulla McMurder-mainoksesta.)ja päähäni tulvii still kuva
hätkähdyttävästä matoja kuhisevasta kissanraadosta
elokuvasta Tokyo Fist & se päivä jolloin Iltalehden lööpissä
oli murskattu kissan kallo...aivot mössönä asfaltilla.
And it left me with a touch.
En siirtänyt tipua pois, koska ajattelin että josko se
jonkin muunkin elävän olennon pysäyttäisi.
Parin askelmajonon jälkeen päädynkin minulle neuvottuun
paikkaan, ainakin paikkalla oleva n.tusinan ihmisen joukko
viittaa siihen. Minulle varsin epätavanomaisesti huikkaan
heti." Terve kaikille!"...kenties jotain Smells Like Team
Spirit-meinkiä saadakseni. En ole oikeastaan yllättynyt tai
edes pettynyt väen määrästä.
Vastauseksi tulee nyökyttelyä ja Tuiskun kolmikolta
tervehdykset. Kello oli siinä jotain vartin yli 5 ja aikaa
oli. Istahdan alas, hörppään VR:n edustalta ilmaiseksi
lapuntäytön jälkeen saamaani Pepsi Max-tölkistä huikan ja
kiskon lenkkarit joiden aukirehoittavat pohjat nauravat
minulle (etenkin sateella) & sukat.
Alta paljastuvat sukkia vaaleemmat jalkaterät ja
lakanrippeitä sisältävät pienet varpaankynnet. (Minulla on
addiktio varpaankynsien leikkuuseen...=0)
Kiavan repusta lakkapullon jonka huomasin junassa sinne
jääneen ja lakkaan varpaankynteni mustaksi. Päässäni alkaa
soimaan Dingon Lakatut Varpaankynnet ja hymähdän & lana
hyräilemään. Lakka sen sijaan on kökkööntynyt ja tulee
varpaille vaan epätasaisina mötiköinä.
Värjöttelen hetken niitä &suuntaan sitten kulkuni heinikkoon
toivossa löytää voikukkia joiden murhatuista muistoista
tehdä seppeleen tapainen. (Kukaan ei niitä minun kutsumia
oikeasti seppeleiksi voi nimittää...)
Näitä ei kuitenkaan löydy joskin kaikkea muuta kaunista ja
tuoksuvaa. Taitan pari päivänkakkaraa ja teen niistä
pienimuotoisen ketjunalun& hypin iloloikin takaisin
repulleni & teippaan punaisella ilmastointiteipillä npun
päät kiinni. Ikäänkuin joku muisto... niin kuin minulle jäi
viime gegeltä yhdestä tulpaanista irtipudonnut lehti.
Tallessa on. Murahdan itselleni samalla että menen
tuollaisen takia kukkia irti repimään. Teennäistä. Hyi.
Siinä sitten Tuisku Kurdt-paidassaan+ Apujoukot[Aivitunvan.
Kurt Cobain.paita...ei Nirvana-paita (vaikka niin siinä
lukikin). Siinä on viissii joku ero. Niinku menin tässä
Elviikseen jokunen vuosi sitten soittelemaan että onkos
teillä minkälaista Doors-paitaa. Sieltä tulee et
"joo,löytyy, kaikenlaista". Sitten ku kyselee et mikäs kuva
niis on ni "SE Morrison kuva ilman paitaa,you know , sit
löytyy Morrison mystinen ilme - naamakuva" Eikä sieltä
löytyny mitään muuta ku Morrison paitaa. Jos minä haluan
Morrison paitaa perkele ni minä kysyn Morrison paitaa. Kurt
Cobain EI ole Nirvana. Jim Morrison EI ole The Doors. Dregen
EI ole Backyard Babies. Ville Hermanni Valo (joka on nuollut
minun kättäni...=0) EI ole HIM.So on...vaikkakin tästä
keulakuva-jutskasta voisi puhua enemmänkin.]
käyvät kuten myöhemmin kuulen Sipin puheilla ja silleen.
Itselläni ei ole mitään asiaa, joten en sinne sitten mene.
Tuleepi siinä sitten AL:tä soundchecki ja meitti menee
pogoomaan ylätasolle ku siellä kuuluupi paremmin.Kuiteski
jään siihe etupuolelle ettei tarvitse olla kenenkään tiellä.
Tuleepi poikkeuksellisesti tavallista hitaammalla tempolla
etenevä näin ollen hieman melodisemmalta vaikuttavampi
Poistuisitko Mun Elämästäni, 0010 , Ei Yhtään
Todistajaa...tomu&sora syöpi nahat paljaista jalkapohjista,
ei väliä. Siinä sitten heilun jonkin aikaa...
tulevatpa Tuisku (tai näin hänen repussaan luki)
seuruineenkin siihen sitten huomauttelemaan jotain. En ole
varma vittuilevatko he minulle. Enkä pahemmmin välitä.
Pyydän heitä liikkumaan pogoiluseuraan ku musaakin tulee.
Minulla kun ei enää ole minkäänlaista walkmania, eikä edes
niitä kuulokkeitakaan.Vaikka ainahan minulla melkein kyllä
päässä soi....ja sitten on tietty tunnari.
He eivät kuitenkaan viitsi jäädä harmikseni seurakseni
moshaamaan.
Eipä mitä...gegeillä ei ole koskaan tilaa pogota näi
ihanasti eikä siellä tunnu maa jalkojen alla...
|